Kiirettä pitänyt..

Päivitetäänpäs taas ainoan (?) lukijani pyynnöstä:) Päivät menee ihan lentäen. Käytiin kuun vaihteessa Mikon kanssa Lontoossa lomalla, nyt tuntuu, ettei mitään lomaa ois ollutkaan. Heti Lontoon jälkeen Mikko on ollu niin paljon töissä, ettei se oo käyny kotona kuin nukkumassa. Itse oon sitte hoitanu lapsia 24/7 (onneks ne ei enää heräile syömään öisin, heräävät vaan muuten vaan...).

Päiväuniaika on kotiäidille aika mukavaa (?) aikaa, kun lapset nukkuu silloin pidemmän pätkän ja on sit ehtiny sillä välin siivoomaan ja pesemään ihan oikeasti loputonta pyykkivuorta. Päikkäreitten aikana ei pysty ainakaan meidän perheessä poistumaan kotoa...(koitapa itse jouluruuhkassa saada nukuttua, kun joka puolella on meteliä ja valoja ja meininkiä ja huonosti nukuttujen päikkäreitten jälkeen on kyllä koko loppupäivä niin päin persettä..). Iltapäivän pikkupäikkäreiden aikana on sitten aikaa käydä pankissa/postissa/kaupassa ja tukkimassa tavallisten, kunnon ihmisten reitit.(unet ovat tuolloin niin lyhyet, että lapset nukkuvat vain menomatkan ja loput ajasta ihmettelevät maailmaa) . Mirdi ei taida olla edes ainoa, joka vittuuntuu meihin kotiäiteihin ja ruuhkaan. Varsinkin, kun vaunut ovat vielä miltei metrin leveät, ei kovinkaan usein saa liikenteessä kiittäviä katseita. Jotku on jotenki vaan tosi dorkia. On useita ihmisiä, jotka ei kerta kaikkiaan tajua, ettei tuplavaunujen kanssa liikuta ja puikkelehdita ketterästi kuin keijukainen. Nämä dorkat kävelis vaunuja päin ellen hädissäni peruuttelisi pitkin hyllyjä ja noita vaunuja ei todellakaan voi olla näkemättä eli tuo päinkäveleminen on kyllä puhdasta vittuilua. Sitä mä en vaan ymmärrä, kuinka joku aikuinen ihminen jaksaa kohdistaa ruuhkavittuuntumisensa kahteen puoli vuotiaaseen lapseen.

Toinen vitutuksen aihe on ostoskeskukset. Ostoskeskuksissahan on rullaportaat, joita pitkin kaikki kävelemään kykenevät voivat kulkea kerroksesta toiseen kuin pala kakkua. Vaunuilla niissä kulkeminen on aika mahdotonta, ainakin mulle, eli käytän mielelläni hissiä. MUTTA hissillä kulkee myös moni näistä ihan terveet jalat omaavista ihmisistä tukkien MUN reitin. Kerran Kampissa odotin puoli tuntia, että pääsen hissillä neljännestä kerroksesta ulos koko rakennuksesta.

Oi ja bussit! Niillä en suostu kulkemaan vaunujen kanssa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa. Jos bussissa on jo yhdet vaunut, me ei enää sinne mahduta, vaan joudutaan odottamaan seuraavaa. Kiireessä ei siis kannata suunnitella liikkumista julkisilla. Ja oh no, jos jompi kumpi lapsista täpötäydessä, kuumassa bussissa rupeekin itkemään. Se on välittömästi bussilastillinen kiukkuisia, kärsiviä katseita niskassa. Kaveri kertoi, että eräs bussikuski oli heittänyt itkevän lapsen äitinsä kanssa bussista kesken matkan pihalle. Tähän mennessä me ollaan itkuilta vältytty, mutta eipä me olla bussilla liikuttukaan. Mutta rakkaat kanssamatkustajat ja bussikuskit, vähän ymmärrystä kiitos! Vauvat ei vaan osaa kertoo mitenkään muuten kuin itkulla, että nyt vituttaa niin perkeleesti olla sielä kuumassa bussissa, joka on täynnä vieraita, pahalta haisevia ihmisiä. Ei se bussimatka kuitenkaa oo mikää Helsinki-Ivalo reitti, vaan kestää ehkäpä vartin.

Muuutta iloisempiin aiheisiin, saatiin vihdoin avaimet meidän kotiin maanantaina ja nyt ollaan tehty remppaa. Tunnen itseni supernaiseksi, kun samaan aikaan syötän ja puen lapsia, laitan nukkumaan ja käyn hyssyttelemässä tarpeen tullen sekä revin helvetin ärsyttävää kangastapettia irti seinistä, toki teen välillä myös ruokaa meille isommille ja illat pesenkin sitten pyykkiä...Loppiaisena olis tarkoitus suorittaa muutto, mutta saa nähdä miten käy, poreammekin ehtii vasta 5.1. meille ja kylpyhuonetta ei pysty tekemään kokonaan valmiiks kuin vasta ammeen ollessa paikoillaan.

Maanantaina lähdetään koko perhe Vaasaan joulun viettoon, ihanaa! Ruokaa! Laiskottelua! Joulukuusi! Rauhaa! Ruokaa! Niin! Ja! Ruokaa! Joulupäivänä käydään moikkaamassa mummoa ja jatketaan sitten mummon luota Lappeenrantaan viettämään Tapaninpäivää. Lisää ruokaa! Rauhasta ja laiskottelusta ei varmaan voi puhua, kun Lappeenrannassa on 2 muutakin alle 3 vuotiasta lasta samaan aikaan...Tapaninpäivän jälkeen onkin paluu Järvenpäähän remppailemaan, UV:na meillä on isot (?) remppabileet. Tai bileet ja bileet, luultavasti lapset on saman katon alla, niin ihan örveltämään ei pääse...

Tuosta örveltämisestä pääsenki sujuvasti siihen, että olin piiitkästä aikaa baarissa (kolmeen kuukauteen en oo ollu) viikko sitten perjantaina. Eka tehtiin Leylan kans meillä ruokaa ja sitten, kun Mikko illalla tuli kotiin, karattiin keskustaan. Oltiin sit mä, Leyla, Ayla ja Anne katsastamassa Jenny Woo. Ihan kiva baari. Muistaakseni. Oli ihan kivaa. Muistaakseni. Seuraavana päivänä ehkä kuolin. Mikko oli töissä ja mulla oli pitkästä aikaa elämäni krapula. Jouduin tosissani keskittymään, etten olis oksennellu pitkin päivää. Suoriuduin onneks lasten hoidosta ihan kunnialla..tai lapset vaan arvosti sitä, että makasin niitten vieressä lattialla koko päivän ja sekoilin. Olin kyllä maailman onnellisin, kun kello tuli kahdeksan ja sai laittaa lapset nukkumaan..

Olen muuten niitä persoonattomia ihmisiä, jotka lähetti tänäkin jouluna joulukortteja. Mutta ei hätää, laitoin niitä vain niille, jotka ilahtuu (toivottavasti) niistä. Mun mielestä joulu on niin kiva juttu ja perinteiden kunnioittaminen samoin. Sekä ihmisten muistaminen. Itse arvostan enemmän vanhaa kunnon postiluukusta tipahtavaa korttia (ihanaa saada edes kerran vuodessa jotain muutakin kuin laskuja!) kuin typeriä tekstiviestejä, joissa on aina joku älytön ja muka hauska runo tai sitten sähköpostitse saatuja toivotuksia. Mutta meitä on moneksi ja tottahan se on, ettei kai kukaan kortteja säilö. Tai toivottavasti mun kortit jää johonkin talteen, kun oon ne omin pikkukätösin askarrellut. No ok, liimasin vaan punaselle pahville kuvan Jimmystä ja Juliasta. Ja joulumerkit ostin Tiimarista;)

Mikä nauraa niinkuin aurinko,
mikä itkee niinkuin kuu...
Mille meidän isä irvistelee:
Baby I Love You


Mikä kaikkien on suosikki,
jopa naapuritkin tykkää;
Mitä kaikki pihan lapset kilvan
kärryillämme lykkää

Se on se meidän uusi vauva
-nimeä en muista
Se joskus karjuu niin et´
pikkulinnut tippuu puista

Ei kävele, ei konttaa
-silti emme pääse karkuun...
Sen vuoksi usein yölläkin
me heräilemme parkuun

On koira meillä myös vaan
vauva näyttää pienemmältä...
Ei pääse ruokapöytäänkään
-Ei ihme, jos on nälkä...

Mikä nauraa niinkuin aurinko,
mikä itkee niinkuin kuu...
Mille meidän isä irvistelee:
Baby I Love You
-p.rasinkangas

Hiio Hoi

Palattiin viikko sitten torstaina Vaasasta ja nyt ollaan vuorostaan KeskiPohjanmaalla mummon ysikymppisillä. Vuokrattiin ikioma mökki järven rannalta, vaikkakin meillä on täällä myös sukumökki. Saadaan meidän perhe olla sit kaikessa rauhassa eli mä, Mikko, pygmit, el Terrieri sekä Samuli.

Laihdutuskuurini etenee! Oon kuukauden ajan käyny jo ihan joka aamu ennen kello kahdeksaa juoksulenkillä! Ennen kahdeksaa siksi, koska myöhemmin en enää ehdi, kun Mikko lähtee sit useimmiten kahdeksaks töihin ja päivä alkaa jotenki rattosammin, ku pääsee ensin ulos hölkkäilee. Oon vieläkin herkkukiellossa. Teen joka toinen päivä hurjan määrän vatsalihaksia. Oon laihtunu jo 5kg, vielä 2,5kg niin sitten on tavote täytetty. Saa nähdä, saatan tässä mökkiviikonloppuna kyllä lihoa aika paljon takasin, nytki tissuttelen punaviinii ja oottelen, ett makkarat on grillattu.....

Kaiken järjen mukaan mun vaatekoko pitäis olla nyt pienempi. Ennen kuin olin raskaana, mun vaatekoko oli S/M. Nyt se on L/XL VAIKKA painan 3,5kg VÄHEMMÄN kuin silloin raskautta EDELTÄVÄNÄ aikana. WHATTA FUCK HAS HAPPENED?!?!?!?

Jahas, nyt veljeni Samuli saapui. Gotta go. Mukavaa viikonloppua kaikki.

Location: Vaasa

Oon pohjanmaalla siis kaks viikkoo pygmien kans. Ihan huvikseen vaan. Tosin eipä tässä mitää hupia oikeen oo...Olen NIIIIIIIIIIN tylsistyny. Oonpahan ainaki urheillu sikana (käyny joka päivä juoksulenkillä ja polkenu vielä kuntopyörälläki), kun en oo keksiny mitää tekemistä. Sitä paitsi yritän kovasti vältellä jääkaapin avaamista, kun sieltä löytyis vaikka mitä herkkuja. Oon tuhannen kerran elämässäni nimittäin laihdutuskuurilla. Oon hylänny elämästä kaikki herkut, kuten karkit, sipsit ja leivokset, jouluun asti enkä tissuttele iltaisin siideriä enkä viiniä. Melkosen askeettista elämää siis. Tosin mieltä vähän kaihertaa epäilys, että pygmien venyttämästä vatsasta en pääse ikinä eroon. Iso parku.

Eilen olin pygmien kaa ihan oikeesti saunassa. Siinä ne möllötteli lauteilla ja ihmetteli sitä tunnetta, kun heittää löylyä ja iho lämpenee. En mä nyt mitää sikana löylyy siis heittäny, ku ihan puoli kauhallista ja senkin hyyviiin hiiitaaasti. Ne oli saunan jälkeen aikas suloisia, kun niillä oli ihan punaiset posket ja pörröiset hiukset (HAH, Mitkä hiukset, niitä on ehkä molempien päässä yhteensä kaks). Ja ah, autuutta, ne heräs viime yönä vain kerran. Huraaa!

Tänään meen Mari H:n luo kyläilemään, kiva nähdä pitkästä aikaa. Ja sieläkin on vauva.

Tygidi tylsää

Elämästäni on tullut melkoisen tylsää. Tai onhan mulla tuleva omakotitalo ja vauvat ja häät jne. Mutta silti. Olen niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tylsistynyt. Olin mä viime lauantaina Leylan 3kymppisillä sentäs, mutta sieläkin mulla oli suurimman osasta aikaa niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tylsää. Enemmistö oli sellasia, joita en tuntenu ja ne, jotka tunsin, hävis tai oli ymmärrettävistä syistä kiireisiä. Suurimman osasta aikaa lähetin kaikille maailman tutuille tekstiviestejä, jos jossain olis oikeesti hauskaa. No ok, kyllä mä tanssin sit loppuillasta ehkä minuutin pöydällä. Siitä nöyryytyksen hetkestä otettiin kuvia ja nyt on ehkä laihdutus edessä. Tai olis, jos en olis niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin tylsistyny, että ainoo hupini on syömisessä. Eikä porkkanan järsiminen todellakaan helpottais tilannetta. No joka tapauksessa olin jo yhden pintaan kotona ja aamulla taas vaihteeks hereillä 07.00.

Tän viikon kohokohta oliki sit idols-kisastudio meillä torstaina. Eli oikeesti tyttöjen juoruiluilta. Se oli kyllä ihan mukavaa, mutta päättyi jo ennen kymmentä. Plääh sille. Niin ja kyllähän veljeni Samuliki oli eilen kylässä ohimennen.

Paineita aiheuttaa tän kämpän myyminen. Huomenna on toinen näyttökerta. Ekassa näytössä oli ollu 10 ihmistä, mikä on ihan hyvin, kun kämppä tuli myyntiin vasta perjantaina ja eka näyttö oli siis viime viikon sunnuntaina. Mutta eipä siitä ainakaa hyötyy ollu, tai ei siis tarjouksia tullu. Tiistaina pitäis jo tehdä kaupat uudesta kämpästä ja sopimus on, ett muutto on 1kk siitä, kun koko talo on maksettu. Eli sit ku tää on myyty. Kuitenkin viimeistään 31.12.2008 pitää olla maksettu se uusi talo. Jos ei tätä oo myyty sitä ennen, niin sit pitää ottaa lisää lainaa. Iik stressiä.

TylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsääTylsää.

P.S. Tämän vuoden BB on ihan paska. Mä en kestä noita ihmisiä. Yäk.

P.S.S. Julia ja Jimmy on tänään 3kk. Onneksi olkoon JJ:t. Onneksi olkoon Minä. Olen yhä hengissä.

Home Sweet Home

WUHUUUUUU! Me ostettiin omakotitalo! 2 makuuhuonetta, olohuone, kirjasto, ruokailuhuone, kodinhoitohuone, pukuhuone, pesuhuone ja sauna sekä lämmitetty varasto ja lasitettu terassi. Puhumattakaan omasta etu- ja takapihasta. Pientä remppaa pitänee tehdä, tai talo on tosi hyvässä kunnossa, mut vähän...mummo. Ja muutetaanki luultavasti vasta tammikuussa 2009. Ja kotikaupunki vaihtuu silloin Järvenpääksi. JIPPII JIPPII JIPPII, pääsen pois PAM PAM PAM KILKATI KALKATI KILKATI-talosta hiljaiseen omakotitalolähiöön, josta silti pääsee 30min Helsinkiin ja mikä parasta, talosta 500 metrin päässä on hevostalli.

I´m so excited and I just can´t hide it
I´m about to lose control and I think I like it!

Kiitos, minulle kuuluu hyvää.

Vituttaa. Tai itseasiassa tää olotila on jo vitutustakin ylempänä. Mua vituttaa niin paljon, ettei enää edes huvita tehdä asialle mitään. Tekis mieli vaan maata sohvalla peitto pään päällä. Ainakin viikon.

Lapset on nukkunu tällä viikolla tasan yhden kokonaisen päiväunet. Eli tasan yhden kerran meillä ollaan tällä viikolla oltu iloisia. Syynä tähän on naapuriin rakennettava kerrostalo. Sieltä kuuluu päivästä päivään KILKATI KALKATI KILKATI. Lisäpiristystä päiviimme tuo vinosti vastapäätä taloamme sijaitseva toisen kerrostalon alkanut rakennustyömaa. Tällä hetkellä sielä tosin "vain" paalutetaan. Sieltä kuuluu siis päivästä päivään PAM PAM PAM PAM. Lapset nukkuvat parhaiten päiväunensa siis parvekkeella, parhaina päivinä saattavat nukkua 3h yhtä soittoa. Huonoina päivinä 15 minuuttia. Huonoja päiviä on kaikki ne PAM KILKATI KALKATI-päivät. Eilen ei olis kuulunu KILKATI KALKATI PAMia, mutta totta kai jonku isännöitsijämiesäpärän piti juuri parhaimpaan päiväuniaikaan tulla trimmaamaan pensaita parvekkeen alta. Eli eilen oli sitten PÄRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR-päivä. Vaikka noitten raksan ja isännöitsijämiesäpärien onkin tehtävä työnsä..niin pian ostan haulikon. Tai ainakin ritsan.

Herra Terrieri tuo oman piristyksensä päivään joko tunkemalla mun syliin/vauvojen päälle, kun sitä ahdistaa jatkuvat WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ-päivät eikä se ymmärrä, että juuri silloin ei todellakaan ole hyvä hetki kerjätä rapsutuksia. Oikein mukavaa on myös, kun se oksentaa toistuvasti olohuoneen matolle syötyään ruohoa juuri tätä tarkoitusta varten. Yleensä se tekee sen kesken vauvojen WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ-hetken.

Koti räjähtää käsiin. Pyykkiä ja tiskiä pursuaa ovista ja ikkunoista, tavarat on hujan hajan, missään ei ole vapaata, puhdasta pinta-alaa ja villakoirat tappelee pitkin lattioita. Sängyn päällä on kasa puhdasta pyykkiä..tai se oli puhdasta ennen kuin herra Terrieri alkoi pitämään pyykkikasaa sänkynään. Feng-Shui on äärettömän kaukana.

Mä räjähdän käsiin. En edes muista, koska oon viimeks harjannu hiukset tai meikannu saati pitäny sellasia vaatteita, jotka ei haise happamalle maidolle. Roikkuva, arpinen vatsanahka saa mut voimaan pahoin joka kerta, kun vahingossa eksyn ilman vaatteita peilin eteen.

Kotona on myös ylimääräisiä lemmikkieläimiä. Yhtenä päivänä laskin pyydystäneeni 5 vittuuntunutta ampiaista tunnin sisään ja vieneeni ne takaisin ulos. Kerran hyökkäsin yhden kimppuun voiveitsen kanssa, kun se sattui olemaan juuri kädessä ja ampiainen Jimmyn lähellä. Näky ei ollut kaunis (pyörin raivopäisenä ympäri olohuonetta voiveitsi toisessa kädessä, toisessa kainalossa Jimmy jahdaten pilkallisesti surisevaa ampiaista).

Siitä huolimatta, että sain nukkua viime yönä lähes keskeytyksettä klo 23.00-07.00 välisen ajan, olen hermoromahduksen partaalla. Katselen vain ympärilleni hullun kiilto silmissä ilman minkäänlaista järkevää aivotoimintaa. En enää muista, mihin kellon aikaan kumpikin lapsista söi viimeksi, koska herra Terrieri on syönyt tai käynyt ulkona tai koska itse olen syönyt, käynyt suihkussa tai edes hengittänyt rauhassa.

Saattais olla hyvä idea käydä jossain virkistäytymässä. Koittakaakin pakottaa. Aion nimittäin jokaisena vapaana hetkenä linnoittautua peiton alle ja pysyä sielä niin kauan, kunnes taas kuuluu ANNA, ANNA, ANNA, WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ tai IUH, IUH, IUH.

Ohhoh

Onpas tuota aikaa vierähtäny taas tovi. Sattuneista syistä kiirettä pitänyt, mutta yleisön -eli Marin- pyynnöstä uhraudun päivittelemään. Haha, oikeesti oon tosi tylsistyny, tällästä tylsyyden hetkee ei ookaan ollu naismuistiin. Pitäis nauttii tästä rauhasta, lapset on nukkunu jo toista tuntia yöunia ja Mikkoki on räppäämässä Kalliossa, mutta...Ikinä-tyytyväinen-Karoliina huokailee tuskissaan tätä toimettomuuden hetkeä. Tuosta tulikin mieleen, että pitäis kiitoskortit kirjottaa ja postittaa, eeen taida jaksaa enää tänään(kään).

Vauvojen eli Jimmyn ja Julian kans menee joka päivä paremmin. Ehkä siitä hetkestä alkaen, kun tajusin vihdoin, ettei ne vittuilaakseen mulle itke, vaan että itkulle ihan oikeesti on joku syy. Syy löytyi sitten ilmavaivoista, joihin helpotukset löysin uusista tuttipulloista, herkemmälle vatsalle tarkoitetusta korvikkeesta ja sellasista tipoista, joiden nimee en osaa kirjoittaa. Nyt molemmilta vauvoilta irtoo jo hymyjäki ainaisen itkun sijasta. Jopa Julialta, jonka ajattelin olevan ikuisesti mahdoton lapsi. Uskoisin, että meidän elämää helpottaa myös askartelemani lukujärjestys, vauvat kun kuulemma kaipaavat rutiineja. Lukujärjestyksen mukaan ollaan nyt eletty 4 päivää ja hyvin menee. Nyt tajuan enemmän eri itkujen sävyjä ja osaan reagoida oikein (en siis enää pure hammasta ja voihki suureen ääneen, että what have i done, ei se kortsupaketti nyt NIIN kallis ois ollu....)

Viime viikonloppuna olinkin poissa kotona yhden yön. Olin syvässä itä-Helsingissä Annen ja Miran kanssa viettääs tyttöjen iltaa. Tehtiin eri drinkkejä apuna blenderi, kasa marjoja ja hedelmiä sekä tietty litra viinaa ja kyllä me syötiinkin hyvin. Loppuillasta lähettiin vielä paikalliseen ja oli oikeesti hulvattoman hauska yö. Puhumattakaan meidän jatkoista, jotka olivat just sellaset, mitä pojat/miehet aina kuvittelee, ett tyttöjen bileet on;)

Sunnuntaina olin hyvin väsynyt, mutta onnellinen ja pidin taas vallitsevasta elämästäni.

Mä haluan kauheesti muuttaa pois tästä asunnosta. Tää oli kiva silloin, kun ei oltu lapsiperhe, mutta nyt ahdistaa. Haluun lastenhuoneeen ja oman pihan, johon paistaa ilta-aurinko. Haluun takan ja keittiön, jossa on saareke. HaluunHaluunHaluun.

Haluun myös pitkät, paksut hiukset, litteän vatsan, isot tissit, ulkomaille aurinkoon, lottovoiton ja oman hevosen. Muun muassa.

The Moment I Wake Up...

Oottelen tässä, että neiti vauvanen heräis, ett voisin laittaa sen nukkumaan. En viitti ite mennä nukkumaan sitä ennen, koska oon varma, ett sillä sekunnilla, kun ummistan silmät, alkaa The parku.

Oltiin mökillä viikon koko perhe, oli kivaa. Sit me oltiin Vaasassaki. Ja mä olin ensimmäistä kertaa baarissaki ihan niinku dokaamassa piiiiiiiitkästä aikaa. Ikävä vaan, mua ei sit oikeen huvittanukkaa olla baarissa eikä dokailla, ku ajattelin vaan, ett kotona joudun silti herää parin tunnin välein hoitopuuhiin. En mä ees joutunu, ku Mikko hoiti lapsia kyllä ja ite nukuin vaan. Sit käytiin asuntomessuilla. Mä haluun omakoti, rivi tai paritalon. Talon, jossa on piha, jonne mä voin laittaa tuplat nukkuu ja jossa mä voin iteki pihalla vähä torkkua ja jossa Herra Terrieri vois pikkasen kirmailla. Jos mä oisin oikeen nätisti, niin toiskohan joulupukki...

Äh, laiskottaa. En jaksa kirjoittaa enempää...

Ohi on.

Synnytin torstaina 19.6 JA perjantaina 20.6. Oli rankkaa. Ei ehkä ikinä enää, muttei välttämättä tarvikaan.

Poikaset voivat hyvin ja ovat ihastuttavia. Arki on ollu yllättävän helppoa, siitä ISO kiitos Mikolle. Ite oonki ollu huonommassa hapessa, kun nous perjantaina kuume yli 39:n ja tulehdusarvot oli kans yli 240, kun normisti niiden pitäis olla alta 10. Kättärillä piti sit juosta tiputuksessa 8h välein ja oli aika stressaavaa puuhaa, tänään onneks koitti vapaus siitä.

Nyt sitte yritän opetella olemaan äiti. Oh, mikä sana...maistuu oudolle:)

Avohoitopotilas

Eilen pakkasin kaikki kamat ja lääkäri niitä katseli aikansa kierroksellaan ja tokaisi sitten, että "niin..nuo sun tavarat on näköjään kasassa..?", totesin vaan, että "joo-o, mä lähen nyt kotiin." Sovittiin sitten, että oon avohoitopotilas, eli käyn näyttäytymässä sairaalassa tietyin väliajoin, eli seuraavan kerran torstaina. Meni hermo vaan sairaalassa, kun tilanne ei muuttunu mihinkään, kolmen hengen huoneeseen, jossa manailin, tuli viiden päivän aikana 4 eri ihmistä, jotka vuorotellen lähtivät synnyttämään, nukuin vielä huonommin kuin kotona ja kun vihdoin sain unta, tuli joku ottamaan verikokeita seitsemältä aamulla. Epäinhimillistä herätä siihen, että joku on tökkimässä neulaa kyynertaipeeseen. Sitä paitsi mun hemoglobiini laski sairaalassa ollessa 114:sta 103:een ja muutenki meni kaikki vaan huonommaks. Nyt olen siis kotona ja semionnellinen. Tällä hetkellä ei mitään kiirettä synnyttämään, kun en todellakaan haluu sairaalaan ihan heti takaisin...

Ai niin, viikko sitten perjantaina olin Laineen Kasperin levyjulkkareissa Alppipuistossa. Siellä oli true räppi meno, kun suomalaisten ja maahanmuuttajien välille kehittyi kova tappelu. Mä sielä mahani kanssa kipitin sitten tappelua karkuun pitkin Alppipuistoa. Näköjään oli taas eilen ollut jotain tappelua sitten samaisessa paikassa, varmaan oli samat maahanmuuttajatki kyseessä...

Njoo, nyt meen nautiskelemaan viimeisistä hetkistä vapaalla ennen sitä poksahdusta, koska se nyt ikinä sitten tapahtuukaan...(viimeistään kaiketi 19 päivän päästä, iiks.)

Hospitality?

Plääh. Olen kättärillä taas. Rutiinilääkärintarkistuksen jälkeen keskiviikkona oli tohtori sitä mieltä, että mun pitää jäädä osastolle tarkkailtavaksi. Olin jo kovasti torstaina lähdössä kotiin ja samoin myös tänään, MUTTA sainpas kuulla joutuvani jäämään tänne jumittelemaan aina The Poksahdukseen asti, joka voi tapahtua joko tänään tai sitten 6.7. Voi perse, sanon minä. Kuolen tylsyyteen. Ihan varmasti kuolen.

Syitä tänne jäämiselle ovat: valkuaisainetta 0,9g pissassa, turvotusta, päänsärkyä ja näköhäiriöitä. Kaikki nää on oireita raskausmyrkytykselle. Lisäksi neiti alienilla on lapsivettä vähemmän kuin herra alienilla eikä neiti oikeen jaksa liikkukaan. Nyt mua sitten täällä vahditaan. Ottaisivat nyt sitten toukat ulos, mutta eih. Sitä ei kuulemma helposti kaksosraskauksissa tehdä, vaan odotellaan, että luonto hoitaa. Hmph. Ennen kuin luonto on hoitanut, mun vatsanahka on revenny ainaki kahteen kertaan ja selkä sanonut poks. Ei oo kuulkaas kevyttä hommaa kantaa eturepussa tyyppejä, joilla on jo painoo 2.8kg ja 3.1kg. Vatsa ja selkä parkani. Nooh, tällä menolla mulla sit onkin samanlaiset selkälihakset kuin bodarilla ja edessä roikkuukin sit ihastuttava nahkakasa.

Nii ett kivaa viikonloppua mulle vaan. Ja juhannusta. Yyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyh!!!!

Oh, Please Give Me The Salvation!

Maha on ja pysyy. Olo on ääääärettömän tukala. Mietin erinäisiä keinoja saada alienit ulos maailmaan. Pohdin jopa, että jos työntäisin sormet kurkkuun, tuliskohan ne ulos suun kautta? Luultavasti biologinen mahdottomuus. Tuskallistakin se saattaisi olla. Ehkäpä litra risiiniöljyä auttais? Hmmmmh. Viikkoja on nyt 35+1/40, laskettuun aikaan 34 päivää. Huomenna on lääkärikäynti taas. Kunpa se vapauttais mut.

Oon kyllä sangen inhottava ja itsekäs. Nillitän ja valitan päivät pitkät sekä haaveilen vauvavapaasta mahasta. En juurikaan ole ajatellut niitä, joilla lisääntyminen on tosi haasteellista ellei jopa mahdotonta. Tiedän, ansaitsisin jättiläisselkäsaunan, äärimmäisen tuskallisen synnytyksen ja koliikkilapset eikä sekään varmaan hyvittäis tätä valituksen määrää.

Olin mä viime maanantaina sairaalassa. Kello 17.00 alkoi mahdottomat vatsakivut. Yhdeksältä illalla päätin katsoa vielä Täydelliset Naiset ja sitten suunnistaa kättärille hakemaan jotain huumeita kipuun. Vatsakivut olivatkin Niitä Supistuksia, sanoi lääkäri. Sain toiseen pakaraan särkylääkepiikin, joka otti epäinhimillisen kipeetä, toiseen pakaraan annettiin kortisonipiikki kehittämään alienien keuhkoja. Yöksi mut otettiin kättärille. Ja vielä seuraavaksikin, kun noita kortisonipiikkejä piti ottaa 2 ja toinen annettiin 24h päästä, joka oli keskellä tiistai-keskiviikon välistä yötä. Keskiviikkona olin jo ihan valmis lähtemään kotiin, mutta lääkäri oli huolissaan mun munuaisten toiminnasta, jota siis ei juurikaan ollut. Lisää testejä ja seurantaa. Jos munuaiset olis ollu ihan paskana, olis synnytys käynnistetty. Ne kuitenkin toimi sittenkin ja pääsin torstaina kotiin.

Viikonloppu on ollut tilinpolttamisviikonloppu. Siihen on sisältänyt valtava määrä shoppailua ja on sitä tullut käytyä ulkona syömässäkin. Lauantaina olin kampaajallakin. Ei mitään hirvittävän radikaalia, vähän paskoja hiuksia latvoista otettiin pois ja sitten värjättiin hiukset yksivärisiksi. Tätä ennen mun päässä oli aika monta eri hiusväriä (juurikasvu, raidat ja plaa plaa), nyt mun hiukset on samanväriset kuin silloin, kun olin lapsi. Voisin käydä kampaajalla useamminkin pelkästään vaan Sen Hiustenpesun takia, taivaallista...Tällä hetkellä mun kampaajakäynnit silti jotenki aina rajoittuu yhteen kertaan vuodessa...

Eilen näin Leylaa, oltiin Elitessä syömässä. Ihan mukavaa. Tosin olen valtavan epäsosiaalinen. Mun puheenaiheet, kuten tästä blogistakin huomaa, pyörii mun valtavan navan ympärillä ja mun keskittymiskyky on Herra Terrierin kanssa samoilla viivoilla. Lisäks olen tavattoman ärtyisä, koska mua ei enää tää maha huvita yhtään ja melkein kaikki asiat on totaalisesti päin persettä ja kiukustun hetkessä. Mä pystyn hillitsemään itseni kyllä ihan hyvin ja kavereita on kyllä ihan piristävää nähdä, mutta sitten on ihmisiä, joiden puheluihin en kerta kaikkiaan suostu vastaamaan, koska pelkkä soittajan nimi puhelimen näytössä saa mut raivon valtaan ihan ilman syytä. Näitä ihmisiä ovat mm. kaukaiset sukulaiset ja työkaverit. Varsinkin jälkimmäinen ryhmä saa mut tuskastumaan nanosekunnissa. Pahoittelut, ei todellakaan mitään henkilökohtaista, mua vaan ei nyt jaksa kiinnostaa.

Tänään olin, vakaista suunnitelmista pysyä neljän seinän sisällä eristyksissä ja kiukuttelemassa itekseni huolimatta, Annen kanssa istuskelemassa tuossa kosken rannalla puistossa. Muuten oli mukavaa, mutta sinne sun tänne tolkuttomasti vailla järjen hiventä säntäilevä Herra Terrieri sai mut kiukkuseksi ja uhkasinkin jättää sen puistoon. Onneksi se tajus mennä kieriskelemään nautiskelevan näköisenä nurmikolle näyttäen samalla tavattoman hellyyttävältä ja kesäiseltä ja annoin anteeksi enkä hylännyt sitä. Sillä raukalla taitaa olla melkoisen tylsää ja energiaa pienen voimalan verran, kun musta ei oikeen oo sen lenkittäjäksi enää.

Mistä tietää muka..?

Tässä taannoin kerroin raskausmyrkytysepäilystä. Tästä asiasta olen erittäin hämilläni. Tai siis oireita ovat kuulemma päänsärky, turvotus, valopallot näkökentässä, verenpaineen nousu, ylävatsakipu ja proteiinit pissassa.

Ainoa pysyvä ilmiö mulla on tuo proteiini, joka on ollut jo pidemmän aikaa yhden plussan, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Päänsärkyä on aina välillä, mutta se saattaa myös johtua siitä, etten nuku juuri ollenkaan. Onkohan myrkytyksen aikana jatkuva päänsärky vai lasketaanko myös tämä ajoittainen?

Turvotusta löytyy vaikka muille jakaa, ette takuulla halua nähdä mun nilkkoja, kun otan sukat pois jalasta. Aamuisin sormetkaan ei oikeen tottele, kun ne on vaan sellaset 10 makkarapötköä. Mutta eikös turvotus kuulu muutenkin näihin ihastuttaviin raskausoireisiin?

Valopallot silmissä. Löytyy. Mutta ei siis koko ajan, vaan vain sillon, kun liikautan silmiä tai käännän päätä. Sinänsä normaali ilmiö, mutta jos tämä tapahtuu ihan jokaikisen liikahduksen kohdalla, mitä ei ei-raskaana ollessa ole tapahtunut, eikö silloin pitäisi jo huolestua?

Verenpaine on koko ajan ollut hyvä, MUTTA kun mun verenpaine on yleensä alhainen, niin onko nyt kuitenkin jossain jotain vikaa, kun se onkin nyt paljon korkeampi?

Ylävatsakipu...Eilen esimerkiksi sattui niin, etten pystynyt tekemään mitään. Olin jo käsi puhelimella tilaamassa itselleni taksia kättärille, kun olin vakuuttunut siitä, ett nyt tapahtuu jotain. Totta kai kivut sitten loppuivat. Onko tässäkin nyt kysymys siitä, että ylävatsa pitäisi olla ihan koko ajan kipeä, vai lasketaanko mukaan myös tunnin kestävä kipu? Häh?

En mä osaa olla raskaana, mä en tiedä mistään mitään. En mä ees tiedä, miltä supistus tuntuu enkä varmaan tajuu lähtee lääkäriinkään kuin vasta sitten, kun jalkojen välistä roikkuu jonku pää. Voi stressi. Mä oon varmasti jakomielitautinen jo hyvissä ajoin ennen synnyttämistä. Mitäs sitten, kun olen vastuussa kahdesta avuttomasta ihmislapsesta? APUA.

Olen syvästi pahoillani, että mä en oikeesti nyt osaa enkä pysty tilittämään mistään muusta kuin tästä vallitsevasta olotilasta.

Tai voin mä sen kertoa, että olin tänään kylässä. Ostin tässä taannoin turvakaukalon autoon ja tutustuin siinä samalla yhteen tyttöön..tai kai se nainen jo on, kun ikääkin on jo 32v, mutta jotenkin tuntuu oudolta puhua silti naisesta. Noh, joka tapauksessa, olin sitten sen tyttönaisen (on muuten melkein kotikyliltä kotoisin eli Seinäjoelta) luona kyläilemässä tänään. Sillä itsellään on nyt kohta vuoden vanha lapsi, joka oli sairastunut vauvarokkoon juuri tänään. Itselläni ei ole ikinä ollut yhtä ainutta rokkoa ja sellaiseen sairastuminen olisi nyt tooosi huono juttu. Mutta ehkäpä tässä iässä ei enää voi saada vauvarokkoa, vaikka netissä lukikin, että se tarttuu todella helposti (luultavasti kuitenkin vauvoihin). Ainoastaan mä voin olla kyllä niin taitava, että sairastuisin vauvarokkoon 30 ikävuoden aikana, olenkin jo tuntevinani pientä kutitusta iholla.

Mun todella taitaa olla parasta olla googlettamatta enää yhtään tautia ja pysytellä samantein kotona lukkojen takana ja pitää televisiokin kiinni, muuten olen diagnosoinut itsestäni kohta kupan ja kymmenen muuta.

Televisiosta tulikin mieleen: Olen totaalisen kyllästynyt sen tarjontaan. En jaksa enää yhtään Tanssii tähtien kanssa-, Maajussille morsian-, Big Brother-, Sinkkuäidille sulhanen-, Unelmien poikamies-, Suomen tai jonkun muun maan huippumalli-, Idols- yms. paskaa ohjelmaa. Kiintiöni on niiiiiiin täysi. Missä ovat kaikki laadukkaat hömppäsarjat? Enhän mä nyt hyvänen aika voi maksaa tvlupaa, jos ainoat katsottavat ohjelmat on tällä hetkellä Täydelliset Naiset sekä C.S.I:n eri versiot, joista niistäkin osa tulee uusintana. En ala! Protestoin! Menen boikottiin!

Totaalikyllästyminen

Nyt riittää. En enää yhtään jaksa olla isomahainen punkero, joka ei voi tehdä mitään. Riittää jo kotona makoilu. Riittää jo tämä "mikään-ei-huvita-enää-ikinä-koskaan"-olotila. Riittää jo se, etten pääse sängystä ylös ilman megaähinää, puhinaa ja voihkintaa (ei, ylösnousemiseen ei todellakaan liity seksi millään muotoa). Riittää jo kävely Terrierin kanssa ulkona etanan vauhtia. Riittää, riittää, RIITTÄÄ!

Eilen oli lääkäri taas. En muista, kirjoitinko taannoin lääkäristä, joka oli iso, lihava, vanha ja hieltä haiseva mies. Noh, joka tapauksessa, lääkäri oli eilen sama. Asioiden saamassa uudessa valossa lääkärikäynti ei ollut tällä kertaa niin etova. (Kuulin monelta eri taholta, että kyseessä on sangen pätevä lääkäri). Sitä paitsi, tällä kertaa se ei vaikuttanut yhtä krapulaiselta ja kyllästyneeltä kuin edellisellä kertaa ja vaan oikeesti kiinnostuneelta mun voinnista. Voinnista, joka lääkärissä on aina erinomainen ja loistava, mutta heti kun pääsen kotiin, alkaa valitus ties mistä asiasta. En vaan ikinä saa lääkärissä suuta auki. Noh...on se olotila muuten kyllä ihan ok, jos ei lasketa ensimmäisen kappaleen syistä johtuvaa jättiläisvitutusta ja kyllästymistä.

Lääkäri sanoi, ett noi alienit on nyt sen verran isoja, ett kaks viikkoo ja sit ne saa syntyy, jos niitä huvittaa. Luultavasti ne on sen verran vittuilevaa sorttia, että suostuvat syntymään vasta joskus heinäkuun puolessa välissä 6 kiloisina norsuina. Tiedättekös niitä naisia, jotka voi "sieltä" pommittaa pingispalloja yleisön joukkoon? Sen jälkeen, kun olen synnyttänyt nämä 2x6kg norsulasta, voinkin pistää paremmaksi ja ruveta syöttelee korispalloja. Ehkä kehitän siitä itselleni uuden uran. Jepppp.

Goodbyes

Mun ikioma auto on nyt viety autokauppaan. Meillä oli monta kivaa hetkeä yhdessä, varsinkin viime kesänä, jolloin kruisattiin ristiin rastiin Suomea, minä, herra Terrieri ja Clio. Tilalle tuli joku Toyota Verso, perheauto. Olosuhteiden pakottama hankinta, mutta silti...yääääääääh. Haluan mun ikioman Clioni takaisin. Sillä mä sentään osasin ajaa jopa Helsingin keskustassa jo. Tolla vankkurilla...hmmh, luultavasti en opi ikinä. Toivottavasti Clio pääsee hyvään, rakastavaan kotiin. Sanokaa vaan materialistiksi, en välitä, tästäkään erosta en varmaan toivu ikinä.

Nyt pitäis mennä ompelemaan pinnasänkyyn reunasuojusta. En enää yhtään pidä ompelukoneista. Tuo saatanan aluslanka menee koko ajan helvetilliseen solmuun, kun oon pari senttiä ommellu enkä ymmärrä, missä on ongelma. ARGHHHHH!!!!

Laskettuun aikaan on 48 päivää. Saatan kohta mennä paniikkiin.

Yawn!!!!

Pe-la välisenä yönä sain vihdoin nukuttua lukuunottamatta kahta vessassa käyntiä. Olisin voinut nukkua ikuisuuden, MUTTA nenästä alkoi vuotaa verta ennen yhdeksää urakalla eli ei tullut mitään. Olin erotiikan multihuipennus liian pieni t-paita päällä, leuka veressä ja nenässä tuppo vessapaperia.

Viime yönä olisin ehkä voinut nukkua, mutta koska läkähdyn öisin kuumuuteen, pitää pitää ikkunaa auki. Ikkunan ulkopuolella oli joku prkleen harakka, joka huusi ja huusi ja huusi noin kello kahdesta kello kuuteen. Tai kuudelta luovutin ja laitoin ikkunan kiinni. Ensimmäistä kertaa elämässä olin ihan itse omakätisesti valmis lahtaamaan jonkun eläimen. Kun nyt sitten ysiltä heitin Mikon töihin, se (oletettavasti) sama harakka tepasteli itsetyytyväisen ja arvokkaan näköisenä mua pihalla vastaan. Jätin sen monista yöllisistä uhkauksista huolimatta silti eloon. Sillä on sitä paitsi pesä läheisessä koivussa. Enhän mä nyt voi harakan lapsista orpoja tehdä.

Eilen oli muuten aika kiva päivä. Sain melkein äitienpäivänä melkein äitinä lahjoja. Ja sit oltiin Sepen kans kävelees luontopolulla. Sepe ainaski nautti. Ja sit oltiin ravintola Helsingessä syömässä lohikeittoa. Nam. Ja mä join greippilimsaa, joka näytti ja maistui lonkerolta. Vee-edätin siis itseäni. Niin, ja sit oltiin Trentassaki syömässä. Ihan semihyvää ruokaa, vaikka paikka onki saanu huonoja arvosteluja. Söin alkuun jokirapuja, pääruoaks maissikanaa ja jälkiruuaks tiramisuu. Jälkimmäinen oli kyllä vähä pettymys, maistui lähinnä kahvissa uitetulle täytekakulle.

En ihan oikein ymmärrä. Meillä on ollu taloyhtiössä ekan asumisvuoden ajan ilmainen soneran netti. Nyt toukokuussa ilmaisuus loppui ja oon odotellu, ett Sonera ottais yhteyttä ja kyselis, ett halutaanks me jatkaa maksavina asiakkaina ja minkälaisten nopeuksien kans etc. No eipä oo kuulunu mitää ja mähän en niille soita, koska joka kerta, ku oon yrittäny, oon saanu jonottaa yli puol tuntii ja lopulta kyllästyny. Näköjään meillä nyt kuitenki on netti, jonka hinnasta tai nopeudesta mulla ei oo niin mitää käryä. Kaikenlisäks Sonera on kuulemma siirtyny sähköiseen laskutukseen..Mihinköhän osoitteeseen ne meinaa laskuja lähettää? Kyllähän mä sain Soneralta jonku sähköpostiosotteen, mutta en mä sitä oo ikinä käyttäny enkä muista koko osoitetta/salasanaa, ku mulla on jo ihan toimiva sähköpostiosote gmaililla. Oletettavasti ne tökkii laskun sinne, mutta en mä jaksa selvittää sitä mun osotetta, ku se edellyttäis taas sitä yli puolen tunnin jonotusta puhelimessa. Ei sillä, että mulla olis nyt jotain tähdellistä tekemistä lähiaikoina, mut silti. Ärsyttävää.

Ai niin, ei synnytysvalmennuksessa puhistu ringissä eikä ollu kalvosulkeisiakaan. Ihan mielenkiintoista ja jopa hauskaakin oli (neuvolantäti kun on niin hassu), mutta hiljaa mielessä päätin, etten ehkä synnytä ikinä. Onkohan liian myöhäistä päättää moista....

Pitäis siivota. En jaksais. Odottelen mielummin, ett joku kiva haluis tänää olla mun kaa. Sitä paitsi neuvolas sanottiin, ett pitäis kahteentoista asti olla vaan sängyssä ja rentoutua ja kuunnella Vivaldia. Mutta jos herää pääsääntöisesti neljältä, niin siinä on aaaika pitkä aika makoilla tekemättä mitään. Tulos: Ei rentoututa. Ja kuunnella Vivaldia 8 tuntia putkeen (klo 04.00-12.00)? Kaikella kunnioituksella, ei kiitos.

Have You Seen My Dreams?

Nolla. Siinä tämän viikon hyvin nukuttujen öiden saldo. Yöllä herään miljoonasti, käyn vessassa, käyn juomassa, pyörin ja hyörin. Vatsallaan nukkuminen ei onnistu millään. Vasemmalla kyljellä nukkuessa rupee Neiti Alien potkii kylkiluihin, oikeella puolella sama juttu Herra Alienin kanssa. Jos yrittää olla selällään, rupee pyörryttää, kun maha painaa ja mahallaan nukkuminen...noh, se ei vaan natsaa. Ja kun sen kerran erehdyn nousemaan sängystä esim. vessaan, en enää saa sen jälkeen unta, vaan päässä pyörii tuhat ja yksi asiaa. Viime yönäkin heräsin lopullisesti puoli neljä. Lopun yötä tuskailin. Rapsuttelin mä välillä herra Terrieriä, kun se kömpi mun kainaloon ja piti mun hauista tyynynä. Sitten olis iskeny väsy, mutta käsi oli puutunut ja Terrieri niin suloinen, kun se siinä selällään nukkui ja kuorsas, etten raaskinu sitä poiskaan ajaa eli se oli sit siinä.

Unettomuuden takii mun päivien tekemiset on hyyyyvin minimissä. Mä vaan kuljen joka paikassa tynnyrinkokoisena zombiena.

Tänään ois synnytysvalmennus illalla. Onhan sekin yks tapa viettää perjantai-iltaa...huoh. Onkohan sielä sama meininki, ku leffoissa, ett istutaan ringissä ja puhistaan...?Tosin kuulin ikävää huhua kunnon kalvosulkeisista. Yhhh, en jaksa keskittyä. Vaikka ei sillä, että se ringissä puhiseminenkaan kiinnostaisi....

Mutta hei, kyllä täällä jotain tapahtuukin. Vappuna naarattiin miehen ruumis tuosta koskesta, ikävää. Ja tässä pari yötä sitten havahduin savun hajuun kesken CSI:n, kun parvekkeen ovi oli auki. Menin sitten parvekkeelle tarkistelemaan tilannetta ja kyllä, tekniikan museohan sielä oli liekeissä. Jos olisin jaksanut, olisin lähtenyt tutkimaan tilannetta ihan ulos asti, mutta nääääh, CSI vei voiton.

Do You Ever Have A Homesicking?

Samuli oli sit täällä. Keskiviikkona se oli ulkona ja nukkui sit koko yön vessassa ja oksenteli. Kiva nähdä pikkuveljeä:)

Torstaina oltiin Alppipuistossa piknikillä, oli ihan mukavaa, vaikka seura oli väsynyttä ja krapulaista eikä aurinkokaan just sillon paistanu. Mä join jopa yhen lasin ihan oikeeta skumppaa, nams!

Perjantaina olin näkees Leylaa ja Maria, olipas mukavaa istuskella terdellä. Vain se jääkylmä siideri/lonkero/mansikkamargarita puuttui...Perjantaina sain myös Sampalta 30v lahjaks GTA nelosen, jeeei! Tosin Mikko on valloittanu sen pelin ja ite oon pelannu sitä ehkä vaan tunnin. Niin ja olin mä sitten kattoos Jason muuttaa taivaaseen-keikkaakin. En jaksanu kauheen myöhään olla. Sit ku ajoin kotiin, pääsin poliisisaattueeseen. Yks poliisiauto seuras mua Hermannista koti-ovelle asti. Luulikohan ne mua kriminaaliks...? Tosin olin vähän aikaa sitte just pelaillu GTA:ta, niin se pelin ajotyyli saattoi pikkiriikkisen jäädä päälle sit ihan livenäki...

Lauantaina heitettiin Samppa Espooseen sen kaverin luo grillaamaan, se epeli jäi sinne yöksikin, niin en enää sit ehtiny näkee sitä. Plääh. Sit käytiin ajelees kaikkia Espoon paikkoja läpi. Suvisaaristo (tms. joku sellanen paikka) olis aika kiva paikka asustaa, jos mulla ois miljoona. Tai ainaki viis.

Sunnuntaina oltiin Lintsillä. Mä kävin laitteissaki! No joo, ne laitteet koostui Rinkelistä, kummitusjunasta, maisemajunasta ja Vonkaputouksesta. Niin ja ajeltiin me sit Tuusulan suunnalla ja Sipoossa. Tuusulassa voisin ehkä asua, Sipoossa en. Se oli jo jotenki liian lande.

Vloppuna iski kova koti-ikävä. Huvittais lähtee Vaasaan, mut en mä jaksa enää istuu niin pitkää matkaa eikä lääkärikään enää suosittele matkustamista. Tai sit huvittais, ett Samuli muuttais Helsinkiin. Olis kivaa, jos olis perhettä täällä suunnassa eikä niin mahdottoman, älyttömän kaukana. Me luv my family, vaikka ne ajaakin mut hulluks toisinaan (lue: aina kun nään ne). Sit iski myös hillitön katumus ja syyllisyys. Ajattelin liikaa. Ei sovi mulle.

Eilen meinasin joutua sairaalaan. Tai olin mä sielä 6 tuntii, kun ne sielä väitti, ett mulla on raskausmyrkytys. Kyllä ne sit mut kotiin päästi, jäi sit vähän epäselväks, ett mikä on, mut ehkä se selviää huomenna, ku on uus lääkäri. Sitä ennen pitäis ottaa rauhassa ja lepäillä. Ei huvita...

Musta on tulossa alkoholisti, vaikken ees juo. Joka ikinen tekeminen, mistä haaveilen, sisältää viinaa. Esim. vlopun ajelulla löysin vaan kaikkia potentiaalisia pussikaljapaikkoja. Aurinkoinen ilma saa mut ajattelemaan päiväkännejä. Pelkkä siiderimainos tvssä saa mun suun napsumaan. Mä varmaan voisin juoda jopa bissen, jos se tarjottais mulle tuopista niin kylmänä, ett se tuopin pinta ois ihan huurunen ja kostee, uiiih. (En siis yleensä juo bissee, ikinä.)

Äh, pakko lähtee vyörymään Sepen kans ulos lenkille. Siel näyttää tosi lämpöseltä, mut kuulin huhuu, ett näin ei ois. Hitto, ku meiän lämpömittari on rikki.

Lämpöaalto

Ihastuttava ilma. Ihan kiva päivä muutenki. Veljeni Samuli tulee tänään Helsinkiin viettää vappua. Yleensä tuloksena on ollut hillitön darra, kun veljeni Samuli on käymässä. Veljeni Samulikin on vaan halaillu vessanpönttöä seuraavana päivänä iltaan asti. Tänä vappuna taitaa olla vähän erimeininki. Ainaki mulla. Sitäpaitsi en varmaan enää ikinä saa sydämenmuotoista ilmapalloa keneltäkään. Ja vaikka saisinkin, kieltäytyisin siitä. Se kuuluu siihen menneisyyteen. Haikeaa.

Meillä on vesiongelma. Meidän hanavesi maistuu kauheelle. Tulee mieleen Nokia ja kieltäydyn koskemasta siihen. Jääkaapissa ei oo mitään nestettä, jos soijaa ja piimää ei lasketa. Kuolen janoon. Pakko kai raahautua kauppaan. Voisin samalla raahautua Kallioon asti, kun pitää hakee töistä Linnanmäelle rannekkeet. Aivan ku mä mihkään laitteeseen pääsisin, mun silti. Itsepäisesti aion sinne mennä.

No joo, mukavaa vappua kaikille. Nyt ulos.

Tiedoitus: Olen Raivotar

Kiukuttaa niin prkleesti, vaikkei oikeestaan oo mitään syytä. Herra Terrieri saa mut raivon valtaan, tekis välillä mieli lahjoittaa se ensimmäiselle vastaantulijalle. Tosin jo tämän kirjoittaminen saa mut potemaan valtavan huonoa omaatuntoa, varsinkin kun katson samalla, kun se istuu tuolla parvekkeella yksikseen ja vahtii pihaa. Se on varmaan sielä siks, ku en kertakaikkiaan nyt jaksa antaa sille tarpeeks huomioo ja sit vaan tiuskin sille. Paha Karoliina. Piti kutsua se syliin rapsuteltavaksi. Mutta oikeesti, onko sen pakko juuri tänään tuhista ja haukahdella ihan kaikelle ihan koko ajan? Ja oliko sen pakko oksentaa sänkyyn? Ja onko sen ihan pakko ulkona juuri tänään vetää vimmatusti jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan ja äristä ihan jokaiselle vastaantulijalle ja tehdä niin kovia syöksähdyksiä, että olkapää irtoo lähes paikaltaan? Ja onko ihan absoluuttinen pakko koko lenkin ajan olla kakkimatta ja sitten, kun päästään pihaan, vääntää naapurin parvekkeen alle jättipökäle?ONKO?

Ja oliko mun ihan pakko nukkua tänään 13 tuntia putkeen niin, että vieläkin on ihan saamaton ja laiska olla? En oo oikeesti saanut tänään mitään aikaseks. Tai käytin mä Terrierin kahdella pitkällä lenkillä ja söin, söin ja söin. Niin ja kävinhän mä kaupassakin pikaisesti. Mut muuten, tämä päivä sux. Vois olla jo huominen. Tai ensi viikon maanantai. Tai sit 15.5, niin että tililtä löytyisi edes sadasosasekunnin verran enemmän kuin vitun 16 euroo.

Jaa-a, taidan syödä vielä hieman lisää ja katsella tvtä. Pian rupean lähettelemään eri tvkanavien teksiviestichatteihin viestejä tyyliin täällä tuleva (paska) äiti yksin kotona, muita kohtalotovereita? Vaihdetaanko ajatuksia synnytyksestä, vaipanvaihdosta, puklauksista ja koliikista? Voin myös kinastella siitä, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on lapsiperheille ja kuinka sitä rahaa pitää saada lisää ja lisää. Mulle ei riitä ainakaan mikään.

Wäskä

Äiti, isä ja Niklas on kaupungissa. Hassua, kuinka sitä aina odottaa niiden tuloa ja sitten, kun ne on paikalla, toivoo, ettei ne ois tulleetkaan ja kun ne sitten lähtee, on silti ihan baustana, kun ei ehtinyt tekemään kaikkea, kun kaikki energia meni ilkeilyyn.

Tuli vaan niin ikävä menneisyyttä. Välillä, ohimennen, on hyviä päiviä. Sellanen olo, että kaikki on hyvin, mulla on hyvä olla juuri tässä. Sitten tulee joku muisto ja PADAM! Kaikki vanhat tunteet hyökyy päälle ja iskee hillitön ikävä entisiä aikoja. Laukaisijaks riittää viaton kysymys, jokin tietty paikka, jossa on joskus käynyt tai jopa rullaattorilla ohikulkeva kumarainen vaari addun mustat verkkarit jalassa.

Käytiin muuten Herttoniemessä, sieltä löytyi kohtuuhelmi pipe. Ensi talvea odotellessa...Tosin tuskin sinne pääsen tai edes osaan olla. Taidan olla sidottu muihin hommiin.

You do something to me that I can't explain.
So would I be out of line if I said,
I miss you.
I see your picture, I smell your skin on the empty pillow next to mine.
You have only been gone ten days, but already I'm wasting away.
I know I'll see you again
whether far or soon.
But I need you to know that I care
and I miss you.

Incubus: I miss you

Yhä Pikkasen Pläski

Lauantai oli kiva päivä. Oltiin Liisan kans kaupungilla, mukaan tarttui uudet verhot. Lisäks käytiin katsomassa Pixarin näyttely. Oli mielenkiintonen. Kunpa iteki osais piirtää niin hyvin. Ja kunpa niitä tauluja ois saanu kotiin, mutta pöh. Tennarissa kyllä myytiin Pixar-tuotteita, mut ne oli vaan jotain avaimenperii ja pehmoleluja. Illalla oli ihan pakko viel silittää uudet verhot ikkunaan. Yöllä oliki alavatsa ihan tulessa kaikesta päivän rehkimisestä, ettei sit paljoo nukuttukaan.

Sunnuntaina oltiin minä, Sepe, Mikko, Anne ja Teemu Myllykoskella haikkaamassa. Oli kivaa, maisemat oli hienot ja ilma viel hienompi. Meilloli vaan aika extreme-reitit, ei menty merkittyjä polkuja vaan kuljettiin kaiken maailman pusikoissa. Ihme, etten mahan kans kyntäny maata kertaakaan.

Tällä viikolla en ookaan tainnu tehä muuta ku hengailla Sepen kans kosken rannalla ottaas aurinkoo. Tai kyllä me vaihdettiin olkkarin järjestystä maanantaina. Tai Mikko vaihto. Mä istuskelin. Olisin mä jotain tehnykki, mut joka kerta ku liikahdin, nenästä rupes tulvii verta. Eilen laitettiin parvekkeelle sälekaihtimet, kyllä tuli hienot. Tai en mä laittanu, mä istuin uudistetussa olohuoneessa ja virkkasin(!).

No joo, nyt ulos ja aurinkoon ennen ku Sepe pissaa housuihin.

SurHur

Mulla on ihan oma ompelukone. Ompelukoneet on AINA vihannu mua ja mä hylkäsin ne yläasteella ja ajettelin, etten koske moiseen laitteeseen enää ikinä. Koskaan. Mutta hahaa! Täällä mä huristelen nyt menemään ja olisin ompelemassa ihan kaikkea. Tosin ei mulla oo mitään kankaita, kaavoja eikä ideoita. Tällä hetkellä oon siis tyytynyt lyhentämään yhet verhot. Herra Terrieri ystävällisesti auttoi mua istumalla verhojen päällä. Kiva, kun verhot on vielä mustat, niin nyt ne on sit sävytetty valkoisilla koirankarvoilla. Ei voi mitää.

Eilen käväisin 4D-ultrassa. Alienit ei suostunu kuvattavaksi. Ne vaan piti niitten käsiä naaman eessä. Ja sit ku ohikiitävän hetken ois toisesta saanu kuvan, niin toinen tunki pyllynsä ultralaitteeseen, niin että söpöstä naamakuvasta tulikin kuva pyllystä ja pippelistä. Hmmh. Tuleva itsensäpaljastaja vai porukan koomikko?

Ooooh, I´m so boooring. Mä vaan puhun vauva- ja ompelujuttuja. Pitäisköhän mun tehdä tästä odotus/vauva/ompelu/virkkaus/ruuanlaitto-blogi...? Yyyyyyyyyyyh.

POW!

Olen yhä jättiläinen. Olin shoppailemassa lauantaina. Sovitin takkia koolta XL. Eipä menny kiinni, ei. Ja vielä tammikuussa mun vaatekoko oli S/M. Yyyyh. Siinä vaiheessa, kun myyjä hienovaraisesti vihjaili, että naapurissa olis Mode XL:n kauppa, olin valmis itkemään katkerasti. Mä en voi mitään muuta kuin toivoo, ett tää tila ois todellaki ohimenevää ja ehkäpä jo syyskuussa näyttäisin lähes normaalikokoiselta. Pliiiiiiiiiiiiiiiiis?

Koko ajan on joku vihjailemassa, että pian poksahdan, kun olen niin iso. Enpä poksahdakaan. Vielä on moooonta kuukautta jäljellä tätä kasvamista.

Nyt on tyypeillä oma sänky. Se on hieno ja itsetehty.

Eilen olin teatterissa entisen naapurini kanssa. Olin vaan hirmuväsynyt, ja mun teatterihetki meni lähinnä siihen, että odottelin näytöksen loppumista, että pääsisin kotiin nukkumaan. Sääli, sillä se näytös olis saattanut olla hyväkin. Mä en edes muista sen nimeä.

Olin tänään lääkärissä. Lääkäri oli n. 100 kiloinen, vanha ja hieltä haiseva mies. Musta tuntuu, että mut on häpäisty enkä ehkä pysty harrastamaan seksiä enää ikinä. Tässäpä olikin oiva helpotus edellispostauksen panetusongelmaan. "Jee." Onneks lääkäri ei edes kyseenalaistanu mun jaksamista töissä ja pisti mut samantien saikulle aina toukokuun loppuun asti. Ei mun tarvinnu ees anella, teeskennellä itkua eikä mitään muutakaan. Tosin itku ei ollu kaukana, kun näin sen lääkärin. Ja haistoin. Nyt pitäis jaksaa raahautua käymään töissä ilmottamassa, ettei mua siellä näy yli vuoteen...

Niinku Totally

Heräsin väärällä jalalla. Olen kiukkuinen ja apea jostakin tuntemattomasta syystä. Kaikki ärsyttää. Ärsyttää, kun ei huvita viettää rapsutushetkeä herra Terrierin kanssa, vaikka se on meidän joka aamuinen traditio. Ärsyttää, että alakerran koirat haukkuu aina. Ärsyttää, että herra Terrierikin piti aamulla oman haukkukonserton. Ärsyttää, että mun hiukset on takkuiset, niin takkuiset, ettei niitä saa varmaan edes harjalla selviks. Ärsyttää, että pyykkikone on täynnä märkää pyykkiä eikä mulla oo puhtaita vaatteita. Ärsyttää, ettei kotona voi kulkea niinkuin huvittaa, koska ikkunan takana on kasa rakennusmiehiä (tai ei ne kyllä kasassa oo, mutta silti), joilla on suora näkyvyys meille. Vielä enemmän ärsyttäväksi sen tekee, ettei mulla todellakaan oo puhtaita vaatteita, eli ainoat vaihtoehdot on alastomuus/likaiset vaatteet/pyykkikoneen märät vaatteet. Ärsyttää, että p*nettaa, mutta koska olen oluttynnyrin kokoinen ja yhtä eroottinen näky kuin kasa koiran kakkaa, ei paljon heru. Ei edes tuolta kasalta rakennusmiehiä. Ei sillä, että olisin edes yrittänyt.

Lohdutukseksi taidan syödä aamupalaksi levyllisen chili-suklaata, jonka sain eilen Leylalta. Suklaa pelastaa aina kaiken. Tosin siitä saan kasvoilleni lisää tätä ihastuttavaa puberteetti-lookkia. No ainakaan kukaan ei ehkä usko, että olen jo 30. Vaikka väliäkö kai sillä on, vaikka uskoiskin. Näinä päivinä.

Eilen olin tosiaan näkees Leylaa. Käytiin Café Fazerissa syömässä mmmm niin ihanaa leivosta, jonka Leyla tarjos. Taisin muuten unohtaa haltioituneena sanoa kiitos. Ennen kävin dokailemassa ja sekoilin, nykyisin syön leivoksia. There´s something wrong in this picture, perhaps. Niin ja käytiin me leffassakin kattomas Juno. Tilanteeseen sopiva suloinen leffa. Voin mä suositella. Ei ihan mikään perus jenkkipaska, jossa olis väkisin pitänyt nauraa, vaan ihan oikeesti hauska. Aina välillä.

Viikonloppuna eli tänään Lappeenrantaan. Sepe saa purkaa energiaa juoksemalla vapaana tuhatta ja sataa, itse luultavasti saan hermoromahduksen ja läähätän sunnuntaina paniikissa ja ahdistuneena. Ei tiiä.

Viimeisin julkaisu lokakuu 2007

Ehkä mä hitusen päivitän kuulumisia...

1.) Mahassa kasvaa kaksi "alienia", jotka potkii ja möyrii, vie mun yöunet, juoksuttaa mua vessassa, repii mun sisälmyksiä, laittaa mun kasvot näyttämään puberteetti-ikäisen kasvoilta, turvottaa mun jalat kahden limpun kokoisiks, vie KAIKEN energian, estää dokaamisen, lumilautailun ja ratsastuksen, pistää mut itkemään/raivoamaan pienen pienestä syystä, varmistaa, etten varmaan enää ikinä mahdu mihinkään vaatekappaleeseen kokoa S tai edes M, ei anna mun kävellä yli 50metriä hengästymättä, potematta tuskaa jaloissa tai alaselässa...etc. etc. Ja tämän pitäisi olla yksi hienoimmista kuukausista naisen elämässä...hmm..taitaa olla miesten keksintöä.

2.) Taidan palata työelämään seuraavan kerran ehkä joskus vuoden 2009 lopulla. Ultimatum köyhyys, here I come!

Tän verran mun päästä tuli tekstiä ja se on kuulkaas paljon se näinä aikoina. Koitan kovasti jaksaa kirjoittaa enemmän ja useammin, kun nyt kotonakin vaan oleskelen.