ärsyttää.

Taas hillittömän kiire ja ärsyttävä päivä töissä. Ekaa kertaa tässä työssä suunnittelen lopputiliä, kun vituttaa niin isosti. Mutta tää vitutus johtuu varmaan myös siitä, että haluisin olla kotona Tomaksen kanssa. On niin tylsää, kun toinen jää nukkumaan ja mä vaan lähen niin kovin aikaisin töihin.

yleistila 8-16.00: Iso Vitutus.
16-06.00: Silkkaa autuutta.

Edit. 06.00-08.00: Ihan tajutonta unisuutta.
(kiitos Heli:) )

Kiire On Kiire.

Tää päivä on anaalista. Töissä kauhee kiire ja sit vielä hammaslääkäri ihan kesken kaiken. Kiroilua.

Tampereella ihan kivaa. Angel oli paras. Mutta kyllä oli kiva laittaa kotona Edu Kehäkettunen soimaan.

Tomas tuli eilen mun luo, parasta. En päästä sitä ikinä pois, teippaan sen mun sänkyyn kiinni.

Niin no Niin.

Mun tämä päivä. (IL 24.2.2006)

SKANDAALI!

Mä en nää tänään Lostia!
Elämä pilalla?
Mä en ala.
Mä en osaa käyttää videon ajastinta, niin en voi ottaa nauhallekaan.
Olen hukassa, totaalisen hukassa, mikään ei tunnu miltään.

Olenkohan jotenkin addiktoitunut?

Message

Carolina tässä hei

En juuri nyt ole tavoiteltavissa, koska olen niin tylsistynyt, etten edes halua tehdä mitään.
Illalla minut löytää katkeruudessa rypien ravintola Kipinästä.

Kiitos hei.

Sano ei.

Terrieri oli vähän janoinen yöllä. Siltä oli vesi loppu ja se koputteli sit sen vesikuppia kello 5.30. Kuinka ärsyttävää oli nousta antamaan sille vettä ja tietää, että herätyskello soi 45 minuutin päästä. Mutta kun ei siinä kolinassa olis voinu nukkua, niin pakkohan se oli nousta, ei terrieri tajua käsitettä "odota puol tuntii, pliis", kokeiltu kyllä on.

Eilen taloni edessä oli miehiä sellaisen nostokurjen kanssa. Ne pudotti jääpuikkoja räystäiltä ja aina kun joku meni portista sisään/tuli ulos, ne joutui keskeyttämään työnsä hetkeks. Tulin töistä, ne keskeytti. Lähdin terrierin kanssa ulos, ne keskeytti. Tulin terrierin kanssa ulkoa, ne keskeytti. Lähdin uimaan, ne keskeytti. Tulin uimasta, ne keskeytti. Lähdin uudestaan terrierin kanssa ulos, ne keskeytti. Tulin kotiin terrierin kanssa ja taas ne keskeytti. Luultavasti niistä tuntui tosi turhauttavalta, kun saman ihmisen takia ne joutui keskeyttämään lukemattomat kerrat plus vielä kaikkien muiden ihmisten vuoksi, jotka siitä nyt sattui kulkemaan.

Mulla on mennyt jo hermo tähän viikkoon. Mä elän jatkuvassa valmiustilassa enkä voi sopii mitään menoja mihinkään. Perjantaina odotin kummitädin soittoa, että menenkö kyläilemään lauantaina vai sunnuntaina. Lauantaina odotin kummitädin soittoa, että monelta tulen käymään. Lauantaina odotin Marilta tietoo, mennäänkö johonkin vai ei. Lauantaina odotin työkaverilta soittoa, että mennäänkö johonkin vai ei. Ja yhdeltä Kipinän asiakkaalta odotin soittoa, että saanko vapaaliput yksille festareille vai en.

Maanantaina odotin soittoa kaverilta, että mennäänkö kahville ma, ti vai ke. Tiistaina odotin soittoa työkaverilta, että tiedän, pääsenkö kotiin neljältä vai puoli kuudelta. Tiistaina odotin myös vastausta serkulta, että pääseekö se viikonlopuksi koiravahdiksi vai ei. Tänään odotin soittoa Kipinästä, että pitääkö mun mennä sinne vielä huomenna tuuraamaan vai ei. Odottelen myös Marilta tietoa, että koska voin lahjoo sitä (tosin siihen ei mee kuin sekka tai kaks, niin se ei oo niin vakavaa se odottelu). Odotan myös tietoa, tuleeko Tomas mulle kylään sunnuntaina vai ei. Sama koskee myös isää ja Niklasta, tuleeko ne käymään ensi viikolla vai ei. Tänään olen töissäkin ollut koko ajan valmiustilassa, odottanut tukkua, odottanut mahdollisia kokouksia, odottanut sopivaa taukoa mennä syömään, odottanut, että saan hengittää.

Ennen mulla ei ollut vapaa-aikaa, niin se oli itsestään selviö mulle, etten mä vaan ehdi tekemään mitään. Nyt yhtäkkii mun aika menee vaan odotteluun ja lopulta käy niin, että kellekään ei sovi mikään ja mä istun yksin kotona. Sitten kun mä vielä haluun, että kaikki tapahtuu heti, niin tää odottelu tekee mut hulluksi.

Samoin mä oon kyllästynyt pyytelemään anteeksi. Anteeksi, että en ollut sielä ja anteeksi, etten ehdi tuonne. Anteeksi, että sanoin näin ja anteeksi, että jätin sanomatta tämän. Anteeksi, että keskeytän. Anteeksi, että olen myöhässä. Anteeksi, että en tehnyt sitä ja anteeksi, että tein tämän. Anteeksi, että olen köyhä. AnteeksiAnteeksiAnteeksi.
Sori, ettoon olemassa.

Viikonloppuna on edessä Tampereelle lähtö. Anteeksi, mutta just nyt mua ei yhtään huvita. Haluan olla kotona ja nukkua, en hetkeäkään mitään odottaa tai olla mistään pahoillaan. Mutta eiköhän siellä ole kivaa ja jos ei ole, esitän, että on, niinkauan, että on.

Julmaa

Otin linkin Heliltä. Allekirjoita vetoomus. Jos et, lataa video, ja mieti allekirjoittamista uudestaan.

Voin pahoin.

JumJum

Äh, kuinka hiljainen päivä töissä, kaikki on talvilomalla. Yksi kokous oli ysiltä, toinen kolmelta. Ehdin tässä jo istuskellessani tilata Trendilehden. Vaikka vähän hölmöähän se on, kun Terrierillä on tapana vihata mun postia ja ravistella niitä aina urakalla, niin että lehti on kuitenkin sellaista silppua, kun pääsen kotiin. Sitä paitsi mä haluan voittaa auton, joka siin samalla arvotaan ja matkankin. No onpahan mulla kaupan päälle sitten siivoomista lisää ja jännittävä palapeli.

Iltarespa on kipeenä ja mä lupasin tuurata sitä eli pääsen vasta puol kuudelta kotiin. Äh, mä olin suunnitellu meneväni uimaan...tai no, kyllähän mä sittenkin vielä sinne ehdin, melkein sinne on parempi mennäkin vähän myöhemmin, niin saa rauhassa uida.

Olkapäät tuntuu hakkelukselta eilisen hierojan jälkeen, aivan kuin hartiat olis täynnä mustelmia, kosketus sattuu.

Samassa tiimissä kuin mä, on kaksi suomenruotsalaista. Mä tuun hulluksi, kun ne puhuu. Ne on just niitä, jotka puhuu "muumipeikko-ruotsia" ja käyttää sanaa jätte-kiva. Kunpa ne ei enää puhuis ruotsia tai sit puhuis kunnolla, eikä mitään tollasta ällöttävää ruotsintuntiruotsia. Vaikka kyllä mä vihaan ylikaiken jotain Närpiön murrettaki, se vasta on kauheen kuulosta, kun ärrät on sellasii venytettyjä, yh...menee kylmiä väreitä. Niin ja sitten mulla on yks suomenkielinen kaveri, joka on asunut hetken Ruotsissa. Se taas kuvittelee olevansa aito riikinruotsalainen. Arvatkaa vain, kuinka typerältä se sit kuullostaa, kun se puhuu ruotsia väkisin lähes kaikille tai sit puhuu suomee niin, että käyttää ruotsinkielisiä sanoja ja sanontoja, kuten "ajjabajja". Ällöttävää.

Ja mitä ihmettä! Odotin Täydellisiä Naisia ja sitten sieltä tulikin joku typerä kooste, nukahdin eilen pettymyksestä jo puol kymmenen.

Työpaikan Miehet.

Ne on aika sikoja, ne puhuu rumasti naisista ja ulkomaalaisista. Kiristelen hampaita, kun kuuntelen niitä, mutta pysyn kuitenkin hiljaa. Juuri ja juuri

Ne on avuttomia/laiskoja. Ne tulee mulle itkee, jos jostain on palanut lamppu. Siis mulle!?!Ne ite ylettäis leikiten vaihtamaan lampun, kun taas mä joudun keikkumaan vaarallisesti pöydällä/tuolilla ja taistelemaan sen lampun kanssa. Mutta mä sen lampun kiltisti vaihdan, ei ne, ei missään tapauksessa. Ja taaskin pysyn hiljaa. Juuri ja juuri.

Osa työpaikkani henkilökunnasta kuuluu sellaiseen puuroryhmään, joka tarkoittaa sitä, että ne yhtenä päivänä viikossa syö puuroa ja kukin vuorollaan käy hankkimassa puurotarvikkeet. Myös miehet käy kaupassa. Mutta vasta, kun niille on erikseen kirjoitettu ostoslappu, jossa lukee: 1 eloveena-paketti. Joskus ne unohtaa käydä kaupassa, mutta talon naiset sitten menevät niiden puolesta. Talon naiset myös päivittelevät, että on se sääli laittaa Ismo, Jouko tai Pekka kauppaan, mutta pakkohan se on, kun niin on sovittu. Puuroryhmäläiset myös jokainen vuorollaan keittävät puuron, mutta ei miehet. Miesten ei tarvi tehdä muuta kuin syödä se puuro, joka laitetaan niille jopa lautaselle valmiiksi. Melkein pystyn olemaan nauramatta. Juuri ja juuri.

Onkohan ne kotona samanlaisia vai fuulaako ne ihan kympillä täällä? Olen ylpeä mun arkielämässä tuntemistani miehistä, ne kyllä osaa käydä kaupassa ilman erillistä lappua ja tehdä kaiken muun minkä minäkin, paitsi ehkä synnyttää, ihan itse.

OMG!

Olin äsken hierojalla, olen varma, että kävin lähellä kuolemaa.
Työpaikalla käy aina maanantaisin nimittäin hieroja, ja sillä voi kesken työajan käydä. Ihanan kivuliasta, olkapäät rutisivat kovin ja nyt tuntuu hassulta, aivan kuin olkapäät vaan nousis itsestään korviin. Mutta pitikö sen hierojasedän oikeasti pitää sen toista kättä melkein koko ajan mun pyllyn päällä...?

I Don't Wanna Hear...

Viikonloppu oli. Lauantaina olin kummitädin luona monta monituista tuntia. Oli ihan kivaa. Käytiin ostamassa serkulle vaatteita (miettikää, 12 vuotiaalle pojalle ostetiin farkut ja paita 130 eurolla, aika järkyttävää mun mielestä). Pitkin päivää yrittelin kans Maria pyydellä ulos/leffaan/johonki, mutt sitten kun Mari vihdoin innostui lähtemään, mua ei enää huvittanu. Kauheen huono omatunto, olen ihan tyhmä kaveri. Noh, mulla on muutenki taas vaihteeks tili höylätty miinukselle, kun viime viikon lauantaina innostuin tarjoamaan kavereille shotit, koska päätin vain olla mukava eikä mulla sitten loppujen lopuksi olis ees ollu varaa lähtee mihinkään.

Sunnuntaina olin ahkera, siivosin kotona ja pesin monta koneellista pyykkiä. Johtuukohan siitä, että on sunnuntaisin vaan tottunu himoitsemaan kaikkee darraruokaa, vai mistä, mutta iski kauhee rullakebabin himo ja sit metsästinkin sitä ympäri Kalliota tuloksella. IhanaaIhanaa.

Tänään oli hirvittävän vaikeeta herätä, vaikka viikonloppuna en ollutkaan missään ja oon herännyt aamulla viimeistään puoli kymmenen. (Ärsyttävää, kun mulla on nyt "normaali" päivärytmi, herään taas viikonloppuisinkin aikaisin ihan itsestään, vaikka menisin kuinka myöhään nukkumaan). Mutta ihan kiva päivä edessä, verrattuna perjantaihin, joka oli kauheen kiireinen ja ärsyttävä. Tosi jännittävää, tänään yksi suomalainen julkisuuden henkilö tuli tänne työhaastatteluun, ja jos se saa uuden työpaikan, se tulee vaikuttamaan yhteen televisio-ohjelmaan. Ja voi, kun mun tekis heti mieli kertoa siitä yksityiskohtasesti, kun tää on vaan niin jännittävää, mutta mä en voi. Oih tätä vaikenemisen tuskaa!

Take the Bitter With the Sweet And Cry a River Over Me...

Silmät on ihan turvoksissa, eilen oli vähemmän onnellinen päivä ja itkin yöllä ehkä kaks tuntii yhtäsoittoo.
Tänäänkin on murheellinen olo, tekis mieli käpertyä peiton alle piiloon, ison suklaalevyn ja terrierin kera. Eilen tuli postista Bridget Jones dvd-boksi, voisin ihan hyvin viettää päiväni sen seurassa. Ehkä jopa lukea ne kirjatkin. Bridget Jones aina tehoaa mun sydänsuruihin pikkasen ja aika paljon muihinkin suruihin. Varsinkin ne kirjat on hulvattomia, oon lukenut ne lukemattomat kerrat (hehe).

Olin muutenkin eilen tosi ärtynyt kaikkeen ja kaikkiin. Mikään ei oikein toiminut, joka toinen ihminen suututti mua ja mä vaan yritin kovasti ymmärtää. Piti mennä uimaan, se olis varmaan vähän auttanut, mutta ei huvittanut. Kotikin räjähtää käsiin ja pyykit pitäis pestä, huoooh.

Väsyttää ihan tolkutttomasti, tuntuu siltä, että olisin taas tulossa kipeeks. Mut ehkä se on vaan se väsymys ja se, että viime yö meni itkeskellessä. Tämä päivä tulee olemaan pitkä, illaks Kipinään. Ja päivätyössäki on ollu ihan hillitön kiire, en edes vessassa oo ehtinyt käymään, ja tulin sentään töihin puoli kasi ja kello on nyt jo puol kaks.

Minulla On Ojentajat

Uuu-uu, kuinka käsilihakseni ovatkin tänään olemassa. Ja vatsalihakset. Ja selästäkin löytyy. Ihanaa.

Saan ehkä uudet housut (tai siis korvausta) vakuutuksesta, kun edelliset värjääntyivät punertaviksi eilisen vesivahingossa kastumisen vuoksi. Jeee.

Juon tuplacappucinoa, se on ehkä aika pahaa.

Olen itse joskus tietyissä asioissa kova hössöttämään. Haluan, että kaikki tapahtuu heti ja jos ei tapahdu, ärsyynnyn, rupean inhottavaksi ja hössötän. Mutta jos joku toinen hössöttää, niin se se vasta ajaa mut järjiltäni. En kertakaikkiaan jaksa kuunnella moista ja yleensä yksinkertaisesti poistun tuskastuneena paikalta.

Toinen ärsyttävä asia on pikkutarkkuus ja nipotus. Ite oon aika suuripiirteinen ja haluun vaan, ett asiat tulee tehdyksi (sitten joskus) ja joidenkin asioiden taas ei tarvitse tapahtua tyyliin ikinä. Ja sitten jos joku nipottaa mulle, niin taas tuskastun, mä jaksa kuunnella. Vaikka joissakin asioissa nipotus on tietty hyvä juttu, asiat tulee tehtyä kerralla hyvin, mutta voisin kuvitella, että yleensä siitä saa vaan harmaita hiuksia.

Mua ärsyttää myös, jos joku puhuu puhelimessa. En tajuu, mikä siinä on, mutta jos joku puhuu mun seurassa jotain hehtaaripuhelua, niin mä tuskastun ihan kauheesti ja koko sen puhujan ääni rupee ärsyttää mua. Ehkä siinä tilanteessa vaan ei oo mitään muuta tekemistä, kuin kuunnella ääntä, siihen itse asiaan kun on paha puuttua, kun ei kuule toisen henkilön vastauksia eikä se puhelu muutenkaan yleensä koske mua.

Olen niin herkkä ärsyyntymään.

Mä en haluais, että tulee viikonloppu. Omituista. Ja mä en halua mennä huomennakaan Kipinään, vaikka se onkin mun viimeinen työvuoro. Oon yrittänyt kovasti vaihtaa sitä vuoroo pois, mut eihän nyt kukaan vapaaehtoisesti ole perjantai-iltaa töissä. En edes minä, vaikken haluaisikaan, että tulee viikonloppu.

Mä haluaisin hirveesti lähelle yhden ihmisen ihoa. Sen rintakehällä on yks paikka, joka on kuin tehty sille, että voisin laskea pääni siihen. Ja voih, kuinka mukavaa olis, jos se ihminen makais mun takana, pitäis kiinni ja hengittäis mun niskaan. Kaipaan läheisyyttä. Hellyyttä. Kosketusta. Tulisit mun luokse etkä ikinä lähtis pois.

Wet Wet Wet

Just ku olin tänään lähössä duunista, kuului pamahdus ja kahviautomaatin vesihana meni rikki. Seurauksena hillitön tulva. Uhrasin itseni työpaikan vuoksi ja jäin pitelee ämpärii vuotokohdalla ja duunin miehet juoksi tyhjentääs ämpäreitä sitä mukaa, ku ne täytty. Sitä vettä tuli nimittäin aika isolla paineella. Mä olin ihan läpimärkä, vesi oli jäistä ja ämpärit paino. Tulipahan treenattuu samalla hauista.Puolen tunnin päästä tuli palomiehet paikalle ja mä pääsin vasta sitten kotiin. Siihen mennessä vettä oli jo aulassa nilkkoihin asti. En sitten jääny siihen ihmettelemään, kun näytin uitetulta koiralta ja olin ihan jäässä. Työkaveri heitti mut onneks himaan, olis ollu ikävää mennä sporalla läpimärkänä. Onneks mulla oli (omakehuu) niin nopeet refleksit, ett tajusin heti mennä kattoo, et mikä pamahti ja hälyyttää apuu paikalle ja onneks se vesijohto pamahti päivällä eikä esim. 2 h myöhemmin, kun sit paikanpäällä ei enää olis ollu ketään ja tulva oltais huomattu varmaan vasta aamulla. Sillon vahinkoo olis tullu paljon enemmän kuin vaan yks läpeensä märkä kokousjärjestelijä.

Kävin sit nopeesti vaihtaas vaatteet ja lähin jumppailee. Kuvittelin olevani yhtä hyvässä kunnossa kuin silloin, ku viimeks olin jumpassa (öö, sata vuotta sitten?) ja käytin samoja painoja kuin muutkin. Kuolema. En pysty nostaa käsiä ylös, huomenna en varmaan pääse sängystä ja tiputan töissä ihan kaiken.

Nyt lepoo ja C.S.I. Ei mun päivät taida olla niin tylsiä sittenkään, kuin mitä oon kuvitellu.

Ahhh...

Vihdoinkin töissä. Ja olipas mukavaa tulla töihin, kun mulle oli tuotu pöydälle tulppaaneja ja kaksi lahjaa. Ihanaa, ihanaa. Ja nyt kun oon vihdoin levänny oikein urakalla, jos ei monen tunnin opinnäytetyön tekoa oteta lukuun, on motivaatio olla töissä huipussaan. Oon vaan sirkuttanut koko aamun menemään ja ollut niin kovin tehokas. Kohta mulla on puhelinpalaveri (uuu, kuinka tärkeää) ja sitä ennen tässä hetken istuskelen.

Heti, kun pääsen töistä, meen serkun kanssa Body Pumppiin, ihanaa urheilua. Oon muutenkin laihtunut varmaan sata kiloa kaiken oksentamisen jälkeen, nyt on hyvä aloittaa sitten urheilu. Huomenna voisinkin mennä uimaan. Toivottavasti mä en nyt sitten taas altistu jollekin Tosi Hyvälle Kuntosalitarjoukselle ja liity jäseneks ja maksa itseäni kipeäksi kuntosalista, jolla mä en käy ekan kahden viikon alkuinnostuksen jälkeen..Saattaa kyllä käydä just niin, kun mä jo sitä liittymistä tässä aiemmin vähän mietin.

Olipas muuten ongelmallista se kuntosalivaatteiden valinta, sielläkin pitää näyttää hyvältä niin, ettei rupee nolottaa jossain vanhoissa salihousuissa, joissa on reikä polven kohdalla (ei mulla ees oo ikinä ollu salihousuja). Aamulla melkein meinasin töistä myöhästyä, kun silitin mun kuntosalivaatteet ja metsästin vesipulloa.

Jaahas, mutta nyt takaisin töiden kimppuun!

Olen yrittänyt ja yrittänyt saada ton "hyvää" sanan kuvan alle, mutta ei, aina se hyppää tohon viereen. I give up.

Be My Valentine

Hyvää ystävänpäivää kaikille.

Kuolen tylsyyteen, en jaksa enää levätä, haluan töihin, oikeesti. Nukuin koko eilisen päivän, tänään heräsin, kun työpuhelin soi kello 8.41, en jaksanut vastata, mut jäi kuitenkin vaivaamaan, ett mitä asiaa soittajalla oli, ja nyt en sit enää saa unta.

Kai mä tästä nousen, käytän koiruuden lenkillä (tosin koiruus nukkuu vielä tossa mun kylkeä vasten), syön lisää mustikkakeittoo ja rupeen kirjottamaan opinnäytetyötä. Yyyyyh, kuinka tylsää!!!

Viikonlopun Huumaa.

Lauantaina olin kipee, mutta menin kuitenkin Apassionataan, ihanaa, ihanaa!
Sitten menin Aylan luo sen läksiäisiin. Siellä oli ehkä jotain sata ihmistä (no ok, vähän vähemmän). Mutten ollu siellä kuin ehkä puol tuntii, kun lähettiin sitte Onnelaan.
Mutta enpä mä Onnelassakaan ollut kuin ihan vähän aikaa, kun tuli niin huono olo.
Oksensin siis koko yön ja sunnuntaipäivän aina ilta yhteentoista asti noin kymmenen minuutin välein. Ihanaa.
Nyt oon sitten tän ja huomisen päivän sairaslomalla. En kyllä olis enää huomista jaksanu maata himassa, mutt tänään on kyll viel niin heikko olo, etten olis kyenny olee töissä. Jopa Sepen kanssa lenkkeily ottaa voimille.

Taidan haluta oman hevosen. Olis vähän kivaa. Ja paljon vastuuta. Ja rahanmenoa. Ja työtä.

Tän viikon ajattelin pyhittää opinnäytetyön tekemiselle, se on vähän nimittäin jäänyt, kun on ollu tää tietokone rikki ja sit niin paljon töitä. Että sellaista.

AwwwwwwWWwwWwWWwWwwwwww.

Totta kai, kaikista päivistä, juuri tänään olen yhä kipeä. Yöllä en saanu nukuttua, kun nenä oli niin tukossa etten saanu happea.

Aion ottaa buranaa ja vitamiineja ja rällästää niin paljon kuin huvittaa. Häh häh hää, fysiikkani, et voi voittaa mua.

And Continues.

Helvetin perkeleen helvetti. Mulla on kuumetta. E-N A-I-O O-L-L-A N-Y-T K-I-P-E-E!!!

The Struggle Continues

Luin tekstiviestiä rappusissa ja kuvittelin rappusten loppuvan, mutta ei. Niitähän oli muutama lisää ja harppasin niitten ohi ja laskeuduin niinkuin mäkihyppääjä konsanaan porrastasanteelle.

Sain tekstiviestin pankista, että tilillä on -0.01 euroa. Miten niin on!?!? Mulla on tänään palkkapäivä, pahus vieköön. Tämä asia vaatii syvempää tutkimista.

En ehkä kestä enää tätä päivää.

Mielenkiintoinen Aamu.

OooOOooooOo, mikä aamu.
Heräsin, käytin Terrierin ulkona, meikkasin, kaikki ok. Ihan vähän manailin jo etukäteen illan Kipinä-vuoroa (hih hih, kuullostaapas partiolaiselta), kun olis muutakin puuhaa illaks kuin töihin lähtö. Muuten olin kyllä ihan tyytyväinen ja onnellinen siihen, ett on perjantai ja huomenna kiva päivä (toivottavasti).

Kävelin sporapysäkille ja olin onnellinen, kun spora ei vielä ollut mennyt. Tarkoituksena oli päästä ajoissa töihin (ennen kello 08.00), koska edessä oli kiireinen aamu. Odotin hetken siinä sporaa ja sit se tulikin, tosin se oli 7B, ei se ikinä mene Hesaria pitkin, mutten ajatellut sen enempää vaan kanssaihmisten lailla hyppäsin kyytiin. Sadasosasekunnin päästä tuli mieleen, ett nyt tuli mokattua, ei tää mee sinne, minne mä haluun. Hyppäsin siis urheilutalolla pois ja jatkoin kasin odottelua. Odotin puol tuntia, eipä näkyny. Kaseja meni kyllä toiseen suuntaan, mutta ei lähellekään mua. Kanssaodottelijat alko kans liikehdellä levottomasti ja mä huomasin myöhästyneeni töistä.

Nappasin sit lennosta taksin Sinkkuelämää-tyyliin ja henkäisin käheästi kuskille (no ok, röhisin aamunköheesti, mutta oli kivempi kirjoittaa "henkäisin käheästi"), ett nyt on pakko päästä nopeesti oopperalle, mun pitää olla kahdeksalta sielä. Samalla mun kello piippas, ett kello on tasan kahdeksan. Oli pakko hypätä taksin kyydistä punasissa valoissa pois, koska se olis muuten vieny mut Manskun "väärälle" puolelle ja siinolis taas menny ainaki 5 min. arvokasta aikaa/henki hukkaan, kun se ei oo mikään pala kakkua yrittää ylittää Mansku ilman liikennevaloja. Kyyti tuli maksaa 7 euroo, eli ihan pikkasen arvokkaampi töihinmeno matka, sillä olis jo saanu tuurilla Kalliosta 2 siideriä.

Hölkkäsin töihin ja kolmanteen kerrokseen raput ylös ja rupesin raivoisalla kiireellä valmistaa aamun ekoja kokouksia, joita oli kaksi samaan aikaan ja molemmat isoja. Ehdin ehkä minuutin puuhata, kun palohälytin rupes soimaan. Mut koska mulla oli enää kymmenen minuuttia aikaa, päätin, etten hitto vie liikahda tästä nyt mihinkään, ku laitan nyt nää kokoustilat valmiiks (ei käyny mieles, ett tuskin niitä kokouksia missään tulipalossa pidetä). Pari minuuttia siin viel puuhailin ja sit työkaveri tuli sanoo, ett kaikkien pitää poistuu talosta. Pakko siinoli sitte alistua, hakee kamat mukaan ja lähtee pihalle. Varmaan vajaa puoli tuntia siinä ulkona seisottiin ennen kuin palomiessedät sai tarkastettuu, ettei missään pala ja meidät päästettiin takaisin töihin.

Koko tää aamu on nyt sitte juostu pää kolmantena jalkana, ett saan kaiken tehtyä. Ja nyt, puol 11 ehdin vihdoin istumaan alas ja syömään riisikakkuja.

Kuluneella viikolla olen ollut Janican kanssa muutamalla siiderillä, samoin serkkuni Even kanssa. Eri päivinä tosin, mutta silti. Molempia oli kiva nähdä, kunpa sais aikaiseksi nähdä useemminkin. Janican kanssa melkein innostuin humaltumaan, olis se kuuluisa mopo saattanut karata käsistä, jos Janicalla ei olis ollut duunipalaveria.

Tiedättekös muuten sen tunteen, kun kävelee yksin jossain ja yhtäkkiä joka solu tuntuu varoittavan vaarasta?Tulee sellainen olo, että nyt joku paha kävelee takana ja selkäpiitä karmii. On pakko kävellä nopeemmin ja vilkuilla taakse eikä sielä ikinä ole ketään, mutta se tunne ei mee ohi, ennen kuin on turvallisesti kotona lukkojen takana. Nyt jo parina iltana on ollut sellainen olo, kun oon illalla kävellyt kotiin. Mitä se tarkoittaa? Olenko vain hullu? Laukkaako mun mielikuvitus kiitoo? Onko sielä seläntakana porttikongissa oikeesti joku?

No joo, odotan mielenkiinnolla, miten tää päivä päättyy, kun alkoi jotenkin niin tapahtumarikkaasti.

Täällä Karoliina, Helsinki ja www.crln.blogspot.com.

Uli.

Tänään en jaksa olla luova. Terrieri on paras.

Säälittävää?

Onko se säälittävää, että juo 3 siideriä ja tulee siitä humalaan?
Onko se säälittävää, että lukee omia vuoden takaisia tekstejään ja huomaa olleensa niin kamalan naiivi? Vuoden fyysisesti nuorempi, viisi vuotta henkisesti?
Onko se säälittävää, että katsoo kelloa 23.00 ja kauhistelee, kuinka myöhäistä on ja että miksi ihmeessä ei vielä olla nukkumassa?
Onko säälittävää ajatella itseään säälittävänä?

Olen silti yhä niin onnellinen. Ja onnellinen siitä, että olen onnellinen.

P.S Kyllästyin olemaan pinkki. Pinkki vain ei ole yhtään mua.

Olen Rakas.

Enkä pelkästään Rakas, vaan Tosi Rakas. Olen Onnellinen, enkä pelkästään Onnellinen, vaan Tosi Onnellinen.
Ja kun se kutsuu mua babyksi, mun sydän läpättää ihastuksesta.

Eikä mulla ollutkaan töitä tänään illalla, vaan olen vapaa, vapaa, VAPAA(aaaaaah)! Ja tän kuukauden jälkeen olen vielä enemmän vapaa, kun lopetan Kipinässä kokonaan. Tanssin polkkaa ja turkkilaisia kansantansseja ilosta.

Eilen puuhasteltiin Marin kanssa mun luona ja syötiin lohipasteijoita ja juotiin teetä. Tämän päivän horoskooppi lupas mulle rahaa ilmaiseksi. Sitä odotellessa lähdenkin shoppailemaan, kiäh kiäh kiäh.

Minkätakia horoskooppia sanotaan horoskoopiksi? Nykykieleni kääntää sen Horo Skoopiksi eli kyseiselle tähtimerkkien ennustuksia tarkoittavalle sanalle pitäisi keksiä joku uusi nimike. Päivän Kusetus?
Tiedetään, olen niiin lapsellinen.

Dancing With The Wolves

Näin yöllä painajaista susista, jotka yritti syödä mun kanin (ei mulla enää ole kania) ja koiran. Heräsin keskellä yötä siitä unesta ja ensimmäinen ajatus oli, että onneks asun Helsingissä. Se sama ajatus on nyt jotenkin jäänyt päälle ja oon ollu koko aamun tosi hyvällä tuulella ja löytänyt onnea joka asiasta. Ihastelin mm. raitiovaunun ääntä ja sitä, kuinka kivaa on olla juuri tässä työssä, kuinka hyvältä tuntuu aamulla nousta ja ajatella, että onpas kivaa mennä töihin ja nautiskelin rauhassa aamupalasta (en juuri koskaan edes syö aamupalaa, mutta viime aikoina useinkin), kuuntelin radioo ja juttelin terrierille, joka tosin oli liian uninen edes heiluttamaan häntää. Jossain takaraivossa on kuitenkin pieni epäilys, voiko kaikki oikeasti olla nyt näin hyvin? Koskakohan tapahtuu Suuri Takaisku ja mitä asiaa se isku koskee? No, sitä odotellessa nautin tästä olotilasta. Itseni tuntien ei mene kuitenkaan kauan keksin itselleni jättiläiskriisin, koska paineet onnellisuudesta ylittävät mun sietokyvyn, mutta häh häh hää, mulla on siihen oikeus, olenhan Nainen. Vai Tyttö? En osaa kertoa. Miksei voi olla jotain sanaa sellaiselle, joka on jotain tytön (=lapsi) ja naisen(=aikuinen) väliltä? Vai onko se sana "Karoliina"?

Vihaan yhä mun naapuria, tai sen tyttöystävää enemmänkin. Se tyttöystävä ei edelleenkään asu mun naapurissa, mutta hengailee siellä aina välillä pitkiä jaksoja. Jostain syystä, varsinkin yöllä, kaikki sen tytön äänet kuuluu mun asuntoon, se, kun se yskii, se, kun se niistä ja se, kun ne (SAATANA) panee niin kovaa, että jopa Terrieri hermostuu ja menee haukkumaan seinää vasten (enkä mä kiellä sitä, häh häh hää). Nyt niillon viikon verran ollu niin mukavaa, että kyllä ne ihan varmaan tän viikon aikana (luultavasti huomenna, koska oon silloin Kipinässä ja yöunet tulee muutenkin jäämään lyhkäsiks) jo kehittää taas jonkun megatappelun ja antaa mulle syyn tehdä niistä kolmas valitus. Vai pitäisköhän kerrankin jaksaa soittaa suoraan poliiseille, se saattais olla aika vaikuttavaa...Mut sit mun pitäis jaksaa mennä avaa niille poliiseille portti ja se olis niin raskasta näillä pakkasilla. Nooh, sitä odotellessa luukutan aamulla musiikkia kello 6.15-7.30 vaan ihan naapuria ajatellen. Jos mä en nuku, niin ei kyllä nuku sekään (voiskin jättää repeatilla jotain ihan törkeetä hc-konemusiikkia soimaan neljään asti).

mä en kestä.

Minun Sunnuntai.

Eilen oli niin kivaa. En nähnyt ketään, enkä puhunut kellekään muulle paitsi Tomakselle ja kassaneidille kaupassa sekä tietty Sepelle. Ai niin, puhuinhan mä illalla mun kummitädille. Se yhtäkkiä soitti ja halus mut kylään ens sunnuntaina. En ole kuullut koko tädistä kymmeneen vuoteen, aika jännittävää. Höpötin puhelimessa kauheesti, kun olin niin hermostunut ja pelkäsin Hiljaista Hetkeä. Olen hieman kauhuissani siitä tulevasta tapaamisesta. Se on just sellainen täti, että se varmasti arvostelee mua hiljaa mielessään koko ajan ja sanoo, että Meidän lapset kyllä Eikä Meidän lapset ikinä...Mun pitää äkkiä laihtua viikossa noin 5 kiloa ja keksiä itselleni Tärkeä harrastus, kun just sitä täti arvostaa tai ainakin ennen arvosti. Mutta luultavasti se kuitenkin keksii satayks muuta pahaa sanottavaa musta sitten mun toisille tädeille, kun olen lähtenyt eli Aivan Sama, pysytään pulleina eikä harrasteta.

Muuten en tehnyt mitään tärkeää, kunhan katselin televisiota ja pelasin Simssiä, söin ja kävin Sepen kanssa lenkkeilemässä.

Tämä viikko on aika kiva, tänään näen Marin (kivaa), huomenna en tee mitään, keskiviikkona olen Kipinässä, torstaina näen Eve-serkun, perjantaina olen Kipinässä, lauantaina olen Aylan läksiäisissä sekä menen katsomaan Apassionataa ja sunnuntaina...äh, menen sinne tädin luokse.

Taksi vie ja taksi tuo...

Tulin äsken töistä kotiin taksilla. Mulla oli maailman mukavin taksikuski. Nauroin ehkä koko matkan. Sit se viel vei mut Helsinki sight-seeingille samaan hintaan. Se oli kyllä tosi hassu ja kiva poika, illan pelastus. Tekis mieli melkein lähettää positiivista palautetta taksiyhtiö Kovaselle hyvästä palvelusta. Yhtiö on muutenkin ravintolahenksun pelastus, ne aina lähettää taksin hakemaan mua, vaikka jonossa olis sata juopunutta asiakasta ennen mua. Toista se on, jos soittaa Helsingin taksikeskukseen, ne on tosi tylyjä ja inhottavia siellä.

Kiitos ja hyvää yötä.

pohdiskelua

...Well, you can say what you want
But it won't change my mind
I'll feel the same about you
And you can tell me your reasons
But it won't change my feelings
I'll feel the same about you ...
(Texas -Say What You Want)

Oon tuohtunut siitä suuresta kohusta, mikä islam-uskoisilla on syntynyt niistä Jyllands Postenin kuvista. Mä uskon, että ne pilakuvat oli islam-uskoisille vain tekosyy pillastua taas jostakin asiasta länsimaalaisille. Ei haukku haavaa tee, sanoo sananlaskukin. On niin s**t*n*n typerää ja lapsellista alkaa ladella tappouhkauksia jostain niin viattomasta asiasta kuin pilakuva. Onko se jotenkin hyväksyttävämpää laittaa 7-vuotiaat lapset kantamaan konekivääriä pehmonallen sijasta ja patistamaan ihmisiä itsemurhaiskuihin lupauksilla paratiisista kuin julkaista piirretty kuva profeetasta? Ne piirrokset oli epäkunnioittavia (mitä muutakaan pilapiirrokset yleensä on) ja koraanin vastaisia, tiedetään, mutta niistä aiheutunut kohu on kyllä puhtaasti liioittelua. Ja se, ettei pelkkä pahoittelu riitä, vaan oikeesti pitäis vielä kunnolla madella ja sanoa sana anteeksi, ylittää jo pitkälti naurettavuuden rajat. Melkeinpä tekis mieli etsiä ne pilakuvat käsiini, kopioida ne tarroiksi ja tehdä sitten (tarra)iskuja islam-uskoisiin maihin ja rakennuksiin. Se olis kuitenkin paljon rauhanomaisempaa kuin moiset tappouhkaukset, lipunpolttamiset yms. Että niin.

Olen ohimennen miettinyt, onnistuisiko uskonnon vaihtaminen katolilaisuuteen ja kuinkakohan paljon se eroais meidän kristin uskosta. Ei muuten, mutta kuullostaa niin houkuttelelvalta, että aina, kun tekis jotain typerää, vois mennä sellaiseen hämyiseen koppiin ripittäytymään ja kertomaan kaikki sellaiset asiat, mitä ei kehtais eikä haluais tunnustaa kellekään. Sielä vaan olis sellainen lohduttava, isällinen ääni, joka sanois "Hello, my child.." ja heti tulis parempi mieli. En oo kyllä hetkeen tehnyt mitään sellaista, että olis tarvetta ripittäytyä enkä ikinä sellaista, mitä ei ikimaailmassa kehtais tunnustaa kellekään, mutta silti...

Minkätakia Yhdysvalloissa, tai ainakin elokuvissa, mies aina tulee töistä iltapäivällä kotiin ja huutaa ovella "Honeyyyy, I'm Homeeeeee..."? Onko se siksi, että vaimo tietää sitten kirmasta ilosta kiljahdellen aviomiehen luokse tohvelit toisessa kädessä ja sanomalehti toisessa ja sanoa, että illallinen on 15 min. päästä? Mun mielestä ainakin tuollainen rakkauden osoitus täytyis tulla silleen sponttaanisti aina silloin tällöin eikä jostain "kutsuhuudosta". Vai onko se sitten siksi, että vaimon espanjalainen uima-altaan putsaaja/puutarhuri-rakastaja ehtii luikkia makuuhuoneen ikkunasta ulos työhaalarit kainalossa ennen kuin aviomies ehtii yläkertaan?

Hmmm, näin hiljasena työpäivänä sitä ehtii miettiä monenlaista "tärkeää" asiaa. Menenpäs hörppimään teetä ja syömään runebergin leivosta (torttu on vaan niin kauhee sana, että kieltäydyn sanomasta syöväni moista).

Jack Russells Stick Together.

Terrieri on niin hellyyttävä aina joskus. Esimerkiksi se on äärettömän suloista, kun se on niin aamu-uninen. Aina, kun herätyskello soi, sille tulee kauhee kiire peiton alle. Sitten se käpertyy niin pienelle kerälle kuin Terrierille on vain mahdollista mun jalkopäähän tai vatsaa vasten. Sitä aina pitää hellästi rapsutella, että se jaksais nousta sängystä. Kuitenkin, kun nousen, se vielä hetkeks (tunniks) jää nukkumaan ja nousee vasta, kun on uloslähdön aika.

Ulkona se on kanssa välillä veikeä. Sillä on monta tapaa kävellä. Ensimmäinen tapa (se, miten se useimmiten kävelee), on mennä aika matalaks ja takajaloilla ponnistaa oikein kovasti, niin että se vois maksimoida sen kävelyvauhdin (muistuttaa dynamiittia). Sitten se pihisee, puhkuu ja röhkii, kun sen valjaat on niin kireellä kaikesta vetämisestä, ettei se edes saa happea. Toinen tapa on kevyesti juosta eteenpäin, mutta kuitenkin niin, ettei se ihan mahdottomasti vedä. Samalla kun se hölkkää, se nostelee hevosmaisesti takajalkoja ja se näyttää samalta kuin ihmiset, jotka on niin onnellisia, että ne kävellessään yhtäkkiä hypähtää ja iskee kantapäänsä ilmassa yhteen. Kolmas tapa (todella harvinainen) on kävellä mun vieressä nätisti nenä ylpeästi pystyssä ja samalla laiskasti häntää heilutellen. Neljäs ja viimenen tapa on se, kun terrieri on vapaana ja sit se on niiiin onnellinen, että saa hepulin ja juoksee isoa ympyrää mun ympärillä oikein matalana ja tosi tosi tosi lujaa (muistuttaa dynamiittia, joka räjähtää). Niin ja sittenhän on vielä sellainen tapa, että kun se juoksee normaalisti (ei hepulissa) vapaana, niin se ihan varmaan kuvittelee olevansa jokin Suuri Ja Uljas ja loikkii eteenpäin jänismäisesti etujalat suoraan eteenpäin ja takajalat taaksepäin korkealla ilmassa.

Niin ja sitten, kun se syö, se nykyään aina, kun saa ruokaa, jää kupin eteen odottaa ja heiluttaa häntää ja rupee syömään vasta, kun sanon, että "ole hyvä". Jessss! Mä oon vihdoin saanu pikkasen rispektiä siltä. (Ja kun se on syöny, se tulee mun luo, heiluttaa häntää ja röyhtäsee -ihanaa).

No joo, mutta en enempää hehkuta Terrieriä, vähän lähti käsistä, kun ei mulla oo kauheen paljon enempää elämää tällä hetkellä kuin työt ja Terrieri.

Hohhoijaa.

Ensi viikosta eteenpäin mun elämänlaatu paranee, kun en enää tee kuin muutaman hassun iltavuoron. Ja mulla on jopa ens lauantaita lukuunottamatta kaikki viikonloput läpeensä vapaita. Olen onnellinen.

Vielä tänään kuitenkin olen hurjan väsynyt. Illalla on pakko viikata kaikki kuivumassa olleet pyykit kaappiin takaisin, pakko myös imuroida ja pestä ainakin eteisen lattia.

Hassua, huomasin, että joku, joka asuu Joensuussa, on lukenut mun kirjoituksia. Miksi ihmeessä? Kyllästytän jopa itseäni. Mulla on vaan nyt kauhee tarve kirjoittaa koko ajan tänne, vaikkei olis mitään asiaakaan (harvemmin on). En ymmärrä. Onko mulla addiktio? Täytyykö tästä mennä hoitoon? Onko tää vakavaa?

Ok Computer, Smack The Pony

Jea, tietokoneeni toimii taas!

Tässä kuva kuvastani, tiedetään, se on buginen, koska olen sen itse piirtänyt... Sitä pitäis varmaan vielä vähän korjata ehkä, mutta ei nyt, ei tänään. Se ottaa liian kipeetä.

Nyt nukkumaan.

Yhtälailla säälittävä olen niinkuin muutkin, yksinäinen, jos et tuu ja jos sä sitten tuutkin.

Aaaah, ihanaa unta. Nukahdin yhdeksältä illalla, nousin sängystä 06.45. Yleensä nousen 6.15, että ehdin suihkutella rauhassa, mutta tämä aamu oli nukkumista varten.

Eilen sain vihdoin mun lompakon. Tosin siinä ei ollu paikkaa seteleille. Omituista. Poikien lompakossa taas ei ole paikkaa kolikoille. Onko tästä nyt pääteltävä, että Ripcurlin mielestä tytöillä on vain hiluja ja pojilla ne suuret setelit? No ei mulla kyllä ole juuri koskaan käteistä, pankkikorttia mä käytän sitten sitäkin enemmän, mutta mietinpä vaan.

Eilen pesin monta koneellista pyykkiä, nyt mun koti on kuivuvan pyykin peitossa.

Eilen kaipasin kosketusta, halailua, hivelyä, kainaloa, johon painautua. Kaipasin niin, että sattui ja välillä se tuntuu niin...turhauttavalta. Koko suhde yhteen ihmiseen on viime vuosina ollut vain kaipausta. Välillä tuntuu siltä, että pitäis päästä irti, että kaipaus vaan rikkoo eikä johda mihinkään. Tuntuu, että sillä toisella on jo ihan oma elämä enkä mä enää mahdu siihen. Tuntuu niin siltä, ettei se toinen jaksa kuunnella, kun hoen päivästä toiseen, että tykkään ja että ikävöin. Eikä se toinen enää ikinä sano itse niin, ellen kysele sitä erikseen eikä se sitten kuullosta aidolta, jos ensin marttyyrimäisesti huokailen, ettei kukaan rakasta. Kun ajattelen tulevaisuutta, ajattelen, että me ollaan siinä yhdessä. Kun se toinen ajattelee tulevaisuutta...musta tuntuu, että mä en näy siinä kuvassa.

Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana...