Kesä

Selailin provinssin esiintyjälistaa. Ainoot, jotka olisin halunnut nähdä, oli DJBB ja Korn ja ne esiintyy sunnuntaina. Taidan loistaa poissaolollani tänäkin vuonna. DJBB:n näen Tavastialla toukokuussa. Ihanaa.

Jazzeille haluaisin mennä katsomaan Kanye Westiä, DJBB lämmittelee niitä. Hmm...toivottavasti oon rahoissa silloin.

Kiitti vitusti.

Kiitos kaikille ystäville siitä, että ette ole olemassa. Kiitos siitä, että ette ikinä soita. Kiitos siitä, ettette muistaneet mua syntymäpäivänä. Kiitos siitä, etten enää jaksa kasvattaa puhelinlaskua soittamalla/tekstailemalla ja huhuilemalla enää kenellekään. Kiitos siitä, että istun illat ja viikonloput arvostelemalla itseäni. Kiitos siitä, ettette pyydä mua mihinkään. Kiitos siitä, että mulla on paska olo. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Örk

Vatsani on niin täynnä, tekis mieli oksentaa. Outoa. En ees oo syöny tänään paljoo mitään, vähän salaattia ja sit muutaman pringlesin. Nykyään, ku syön vähänki enemmän, tuun megatäyteen ja voin huonosti. Voikohan mun vartalo kehittää itselleen bulimian ilman mun lupaa?

Kello on vähän, ei edes yhdeksää (illalla) ja mua väsyttää tajuttomasti. Ehkä tää on mun vartaloni toinen tapa vittuilla mulle.

Ei kai täs mitään.

Jotten aina valittaisi töistä/niiden puutteesta, kavereista/niiden puutteesta, elämästä/sen puutteesta, niin tänään mietinkin muiden elämiä eli televisio-ohjelmia. Jea, beibe.

Maanantai oli ennen, siis vielä viime viikolla ohjelmien puolesta kiva päivä, koska sieltä tuli Täydelliset Naiset. IhanaaIhanaa. Mutta nyt ne onkin hävinneet tauolle, jonka johdosta maanantai-illoista tuli ihan tyhmiä. Eihän sieltä enää tuu mitään, ei niin mitään. Tai joku leffa kolmoselta, jota en jaksa edes katsoa. Plääh. Tai sitten Näkijä tai mikä lie neloselta tuleekin Naisten paikalla, en mä siitäkään jaksa seurata. Maanantai-illoistani on viety kaikki ilo, epäreilua.

Tiistai-iltaisinkaan ei tule niin mitään. En mä saa mitään kiksejä o.c:sta tai todistettavasti syyllisistä, vaikka jälkimmäinen taitaa olla samasta ihmisestä peräisin kuin c.s.i:tkin. Ennen oli toista, kun tiistai oli oikea Nolifen unelmapäivä, tvstä tuli yhtenä putkena darma&greg, ally mcbeal ja kolmas kivi auringosta. Sitä aivottomuuden juhlaa! Nelosen tiistaidokkarit oli joskus hyviä ja mielenkiintosia, mutta niihinkin on tässä jo vuosien mittaan turruttu.

Sitten on keskiviikko. Subilta tulee silloin joku paska leffa, joka on nähty jo miljoona kertaa aikaisemmin. Ei kiitos. Sitten kolmoselta tulee C.S.I New York, mutta se ei oo kyllä hyvä. Jo sen tunnarista tulee mieleen joku Baywatch, yöööök. Vaikkei sarjan sisältö nyt ookaan Baywatch, mutta en mä oo nii hirveen innoissani niistä henkilöistä, joista sarjassa oli tai niistä rikoksistakaan. Tuntuu jo niin kopiolta. Pysyn uskollisena c.s.i miamille ja pelkälle c.s.i:lle.

Torstaina tulee onneksi Lost. Vihdoinkin torstai on kiva päivä eikä vaan se päivä, jonka aina sotkee perjantaihin.

Viikonloppuna ei sitten ihan kauheesti tuu seurattua aktiivisesti mitään sarjaa. Onneksi, en mä niin säälittävä kuitenkaan ole. Jos nyt jotain katon, niin simpsonit ja sit jonku leffan, jos sattuu joku hyvä tulemaan enkä oo missään menossakaan (harvemmin nykyään kyllä olen missään). Niin ja tuleehan lauantaisin nykyään subilta c.s.i miami. Huomasin muuten äsken, ettei sunnuntaisinkaan enää tule yhtään mitään kivaa televisiosta, mitäköhän sitä nyt tuijottaisi apaattisesti koko päivän silloin, kun on huono ilma/tylsää/vituttaa muuten vaan...

Pitäisiköhän taas hankkia joku iltatyö, kun iltaisin alkaa nähtävästi aika käymään pitkäksi? Tai miten ois, kavereita/harrastus/jotakin?

TuhatTaitoKaroliina

Tää Homma Ahdistaa
En Uskalla Katsoa Huomiseen
Taivas Kaatuu Niskaan
Luu Tunkee Sydämeen
Mieltä Kaivertaa
Ottaa päähän Pikkuisen
Ihan Miten Vaan

Kauhee viikko töissä. Mun molemmat tiimin jäsenet on poissa eli joudun tän viikon tekee kolmen ihmisen työt. Oon niin pahalla tuulella, kun mun pitää venyy niin moneen paikkaan. Ihmiset odottaa, että pystyn olemaan triljoonassa paikassa yhtä aikaa ja kaikkien mielestä se on ihan ok. Ei ne kyllä huomaa, mihin kaikkiin uskomattomiin suorituksiin mä venyn, mutta ootas vaan, kun en ehdikään tehdä jotakin Täydellisesti. Aikuiset ihmiset on niin saatanan tyhmiä joskus. Mä oon koko päivän kuunnellu jotain itkemistä asioista, joilla ei oo mitään tekemistä mun kanssa ja joille mä en mahda mitään. Esim. oon saanu kuunnella heti aamusta mussutusta, kun firmalla ei oo tarpeeks parkkipaikkoja. Venatkaas, niin mä käyn tekees muutaman, ei mee ku sekka. Sit aikuinen mies on ihan itse omilla kätösillään kirjoittanut neukkarivarauksen, jossa lukee, että kokoukseen pitäis saada patongit. Sit kun tilaan niille sellaiset patongit, mitä aina tilaan, niin se tulee 5 minsaa ennen kokousta itkee, kun se olis halunnu jotku saatanan tanskalaiset leivät jostain vitun konditoriosta toiselta puolelta kaupunkia. Lukiko siinä sen varauksessa mitään tanskalaisista voileivistä? No ei. Saanko mä tilata tanskalaisia voileipiä firman laskuun? No en todellakaan. Olisinko mä ehtiny jossain vaiheessa hakemaan niitä helvetin leipiä? En vitussa, kun en ehtiny koko päivänä edes ite syömään saati käymään vessassa. Oli kyllä niin lähellä, ettei aikuinen mies olisi seuraavaksi löytänyt patonkinsa omasta anaalistaan.

Olen tässä suunnitellut, vastentahtoisesti tosin, että jättäytyisin työttömäks sit heinäkuussa, kun kesäkuun lopulla soppari loppuu. Mutta sitten ne kuitenkin pakottaa mut tarjoilemaan tai salen kassalle ja mä koko ajan ajaudun kauemmaks mun omalta alalta. Mä en koko ajan jaksais tehä vaan jotain työtä vaan sen takii, ett saisin vuokran maksettuu, ku haluisin päästä Mun töihin. Ja miten mä voin päästä Mun töihin jos oon päivät pitkät Salen kassalla? Kaikella kunnioituksella niille, jotka siel kassalla on, mut se ei vaan oo mun juttu. Tosin en oo kyllä nyt ihan varma, ett mikä mun juttu edes on. Ja mä oon jo helvetti aikuinen. Mun pitäis jo tietää. Kaikki.

Please, Dont' Go.

A Cold and frosty morning
there's not a lot to say
About the things
caught in my mind

As the day was dawning
my plane flew away
With all the things
caught in my mind

And I wanna be there when you're...
Coming down
And I wanna be there
when you hit the ground

So don't go away
say what you say
But say that you'll stay
Forever and a day
...in the time of my life
Cos I need more time
yes
I need more time
Just to make things right

Damn my situation
and the games
I have to play
With all the things
caught in my mind

Damn my education
I can't find the words to say
About all the things
caught in my mind
Me and you what's going on?
All we seem to know is how to show
The feelings that are wrong
-Oasis-

Kulutin eilen työpäivääni lukemalla tuntemattominen ihmisten blogeja. Ehkä mä en olekaan masentunut, ehkä mulla on vain heikko hetki. Tässä maailmassa on vaan niin paljon ihmisiä, jotka on vielä mua heikompia (en mä tiedä, onko heikko hyvä sana, luultavasti ei) tai joilla vaan menee huonosti. Ei mulla edes mene huonosti, tulevaisuus on vaan vähän epävarma, rahat aina loppu ja ystävät voi laskee yhden käden sormilla.

Harjoitin eilen itsehoitoa, terapioin itseäni ostamalla talvitakin (joo, tiedetään, ei oo enää kovin ajankohtaista, mutta ensi vuonnakin on talvi) ja Puman fudissukat. Sukat on ihanat. Ne on räikeän punaiset. Kertakaikkiaan ihanat. Tomas teki mulle ruokaa ja oli lähellä. Mikään ei piristä niin paljoa kuin shoppailu, hyvä ruoka ja seura. Hmm...no en mä masentuis myöskään lomamatkasta tai lottovoitosta.

Tänään luultavammin tulee iso itku, kun Tomas taas lähtee kotiin. Koska se oikein ymmärtää, että sen koti on siellä, missä mä olen? Tai koska mä ymmärrän, että mun koti on siellä, missä se on?

Ehkä jaksaisin lähteä tänään uimaan väsyttääkseni itseni, kun tuo korvatulehduskin on tältä erää taas poistunut päästäni. Taaaai sitten ostan jättiläiskokoisen suklaalevyn ja katson jotain nyyhkyleffaa televisiosta, ei sekään kai niin huono vaihtoehto ole. Paitsi että siitä tulee tuplasti säälittävämpi olo.

Onko Tää Nyt Sitä?

Rinnassa on joku suuri möhkäle, joka ei mee pois. Siis ei mikään sellainen "oikee", fyysinen möhkäle, vaan sellainen Tunne. En osaa päättää, tekeekö mun mieli kirkua ihan suoraa huutoa vai vaan lyhistyä itkemään eikä lopettaa koskaan. Ajatukset juoksee niin nopeesti, etten saa niitä kiinni. En vain enää tiedä, mitä tehdä tai sanoa. En vain tiedä, mitä mun pitäis tuntea tai olla tuntematta.Toisaalta tekis mieli pysähtyä, tuijottaa kattoon ja ajatella oikein kunnolla kaikki asiat selviksi, mutta kun ne ei siitä selvene. Already been there, already done that. Mikään ei auta, ei puhuminen eikä hiljaisuus.

Elämä ei kuulkaas ole nyt yhtään helppoa. Eikä se ollut sitä eilenkään. Ja vielä vähemmän se on sitä huomenna.

Iskeekö mulle nyt joku vakava terapiaa tarvitseva masennus tai burn-out? Vai oonko mä vaan taas kerran tunteellinen höpsö, joka haluaa kaiken heti ja tekee kärpäsistä vielä härkäsiäkin isompia. Nyt vaan tuntuu siltä, ettei mulla ole yhtäkään ehjää narua mun käsissä, siis sellaista narua, joka pitäis kaiken koossa. Ihan pikkaisia säikeitä vaan etusormen ja peukalon välissä ja ne säikeetkin uhkaavasti vaan kapenee.

OOOoooOOooOoooo

Tällä satumaisella hetkellä kävijämääräni on 2006. Tätä sietää juhlia.

Happy Birthday To Me.

Saa nähdä, mitä tästä päivästä tulee. En odota suuria. Tällä hetkellä luokseni on tulossa 1 Tomas, 1 Sebu, 1 Däni, 1 Anne ja ehkä 1 Tero. Miespuoliset vieraat ovat luonani, koska ollaan menossa Väiskiin katsomaan Pekkaa aka Kuningas Pähkinää. Naispuolinen vieraani tulee luokseni säälistä.

Mutta ainakin sain töistä syntymäpäivälahjaksi skumppaa. Tänään ei tunnu siltä, että huvittais juoda sitä, säästän sen hamaan tulevaisuuteen.

Hip hip huraa.

Siirappia.

Selailin hupina irc-gallerian käyttäjien kuvia. Eksyin jotenkin katsomaan kuvaa rastapäisestä pojasta, jolla oli sylissään pieni vauva. Kuvatekstissä oli jotain hempeää. Pojalla oli myös kuva vaimostaan (poika on vasta 24 ja naimisissa) ja siinäkin kuvateksissä oli jotain yltiöhempeää.
Kuvista tuli jotenkin kovin haikea olo. Kauniita kuvia olivat.

Miltäköhän se tuntuis, että olis joku, joka rakastais niin kauheen paljon? Että 24-vuotiaana olis jo naimisissa ja varma siitä, että tää on nyt Se juttu? Että 24-vuotiaana olis yhden lapsen vanhempi ja toinenkin olis tuloillaan? Että joku esittelis just mun kuvaa kaikille ja sanois, ett tää on se nainen, jota rakastan ikuisesti? Että vaikka olis taloudellisii ongelmii ja huolii tulevaisuudesta, elämässä tärkeintä olis kuitenkin se, että vierellä olis just Se ihminen? Tänään, tässä juuri ja huomenna?

Mä en osaa vastata. Mun 24 meni ohi jo vuosia sitten. Mä en haluais miettiä näihin kysymyksiin enää vastausta uudestaan neljän vuoden päästä, mä haluaisin silloin jo elää just Sitä elämää just Sen ihmisen kanssa, jonka mielestä mäkin olisin just Se.

Kouluun...

Mennään Herra Terrierin kanssa nyt sitten kouluun. Koulu on kallis, 100 euroa, suhteessa siihen, että tunteja on vain kerran pari kuussa huhtikuusta kesäkuuhun. Odotan, että koulun jälkeen Herra Terrieri on kuuliainen ja hyvin koulutettu ja kelpoisa jopa poliisikoiraksi tai ehkä jopa tulliin. Jee! Mulla ja mun lapsella on yhteinen harrastus!

Eilen mulla oli niin huono omatunto siitä, että joku edes ehdotti Terrierin korvaamista uudella koiralla. Olin vaan kotona (heh, yllättävää) ja pidin Terrierin koko illan tiukasti kainalossa ja rapsuttelin sitä.

Huooooh, yhä voisin ostaa elämän. Olen erakko.

Ai niin, kuuluhan mulle muutakin. Oon hirveen huumeissa ollu koko viikon. Päässä humisee ja silmissä sumenee. Tosi inhottava olo, kun ei tiedä, pyörrynkö mä, jos liikun metrinki. Tuntuu hienolta olla töissä, kun tää on niin jännittävää tää jatkuvassa epätietoisuudessa eläminen. Onneks lopetan kuurin huomenna.

Silloin taannoin, kun kävin hammaslääkärissä, niin mulla ei ollut reikiä, jes! Mutta mun kieli, jossa on ollut läväri jo kahdesti, pitää leikata. Siinä kun on lävistyksestä jäänyt sellainen inhottava palanen, johon mä vahingossa aina välillä puraisen. Siihen voi kuulemma kehittyä jopa kasvain. Iuuuuuuuuuh. Nyt sitten odottelen lähetettä kielileikkaukseen, iuh iuh iuh.

Such A Perfect Day

Tänään olin aikaisin, aikaisin töissä, jo ennen puolta kahdeksaa. Tulee nätisti ylityötunteja, niin voin sitten jo pian pitää pidennetyn viikonlopun.

Keskustelin rakentavasti kaverini kanssa koirani koulutuksesta. Kaverini ehdotti koiran lopettamista ja uuden ostamista tilalle. Samalla hetkellä, kun kuulin tän ehdotuksen, kaverista tuli entinen kaveri. Tämä asia on nyt vaan mulle yhtä suuri juttu, kuin jollekin äidille olisi ehdotus siitä, että annetaan sun lapsi pois ja tehdään uusi, kun tämä nykyinen löi naapurin pikkuVilleä pikkulapiolla päähän hiekkalaatikolla. Kaverin kanssa nyt muutenkin on ollut aina paljonkin suuria ristiriitoja. Se kun haluaisi olla enemmän kuin pelkkä kaveri, mulle taas ajatus "jostain enemmästä" sen kanssa on aika vieras (kyseessä on siis miespuolinen kaveri). Tää brutaali ehdotus oli nyt sitten vain se kuuluisa piste iin päällä, kiitos, nyt riitti. Helpotan elämääni ja poistan tämän numeron mun puhelimesta.

Laitoin hieman kyselyitä koirakoulutuksesta. En oikein osaa päättää, osallistuako alkeistottelevaisuuskurssille vai rähisemättä remmissä- kurssille.

Onnea.

Mä pääsin kuin pääsinkin eilen ulos itsesäälistä ja menin Marin luo hengailee ja juomaan vettä. Ihanaa, kiitos. Ja koska en voinu/viittiny baariin lähteä, jumitin sit himassa Sims 2- Nightlifee, se oli yllättävän hankalaa, tänään uus yritys.

Aamulla pakotin itseni nukkumaan edes vähän myöhempään kuin yhdeksään, näin koiran unta puol yhteentoista ja kuuntelin, kun naapuri luukutti jotain suomi-humppaa repeatilla (siis samaa biisii ehkä noin tunnin ajan). Musta tuntuu, että mulla ja mun naapurilla on jonkin asteen sotatila. Se kiduttaa mua harrastamalla kovaäänistä seksiä kello 01.00 yöllä, mä kidutan sitä aamulla luukuttamalla radioo, se kiduttaa mua sunnuntai-aamuna luukuttamalla humppaa. Ähhh, se johtaa 2-1. Taidan siirtää subbarin seinään kiinni.

Käytiin taas Terrierin kanssa pitkällä aamulenkillä, samoiltiin Linnanmäen metsissä. Hitto, ettoon rapakunnossa, kävelin tahallani sellasii reittejä, ett piti nousta jyrkkii ylämäkii. Läähätin niin.

Nyt sit kuuntelen musiikkia ja venailen, ett joku pyytäis mut syömään Kotzonee, mä oon himoinnu sitä jo monta päivää.

Kuka on varastanut sunnuntai-sarjat, häh???

np. Immortal Technique-Harlem Streets

Outsider And Sooo Last Season

Olen niin ulkopuolella kaikesta.

Työpaikalla ei oikeen oo ketään sellaista, jonka kanssa juttelis työn ulkopuolisista asioista ja jolle avautuis työjutuista silloin, kun ne ärsyttää. Muut aina menee lounaalle isossa porukassa, mä mielummin syön yksin, kun mulla ei oo mitään sanottavaa kellekään. Niiden porvarielämät on vaan niin erilaisii kuin mun elämä. Ne matkustelee sinne ja tänne, mulla ei oo varaa ees mennä Vaasaan. Ne on ennakkoluuloisia kaikkea erilaista ja uutta kohtaan, mä innostun melkein kaikesta uudistuksista, olkoon ne niinkin pieniä asioita kuin juustolla kuorrutetut patongit.

Silloin, kun Tomas on kuvioissa ja hengailen sen ja sen kavereiden kanssa, mä oon ihan pihalle ja katselen seiniä ja kattoa. En mä hirveesti osaa liittyä niiden keskusteluihin mukaan. Sit niillä on kaikkia omia Hietalahti-juttuja ja sit ne riehuu, enkä mä tiedä, pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Musta tuntuu, että mut on pyydetty mukaan vaan siks, ett ei mua kotiin yksinkään oo kiva jättää.

Sitten, jos haluaisin nähdä noita Levin ajan kavereita, se vaatis niin hillitöntä dokailua seuraavaan päivään asti, ett mua ei vaan jaksa kiinnostaa ja sit oon niin ulkopuolinen, kun oon liian selvä, liian rauhallinen ja lähen liian aikaisin kotiin. Sitä paitsi mua ahdistaa, kun ne meikkaa vähintään tunnin ja vaihtaa vaatteita noin 60 kertaa ja on lopuks liian kauniita
ja haluu olla liikaa esillä. Tiedättekö, koko ajan äänessä, koko ajan sellasii..."look @ me"-ihmisiä. Niiden kanssa tunnen itseni niin harmaaksi, mä vaan yritän kovasti pysyä mukana ja olla olematta liian uncool.

Jos oon mun vanhojen Vaasan kavereitten kanssa, niin silloinkin olen ihan ulkopuolinen. Niillä on hirveesti kaikkia omia juttuja, joissa mä en oo yhtään mukana ja tuntuu niin tyhmältä koko ajan kysyy, et ai mikä, ai kuka. Musta aina tuntuu, että kun me kokoonnutaan, mä oon se välttämätön paha, joka pitää vaan kutsuu aina välillä mukaan. Jos mä nään niitä kahdestaan, niin mun on ihan hyvä olla, tosin mä aina etukäteen vähän jännitän, ett mistä me nyt muka voitais puhuu oikeesti. Mä teen niin eri juttuja nykyisin kuin ne, kuuntelen eri musiikkia, harrastan eri asioita ja haluan eri asioita.

Sitten on ne kaverit, joilla on jo perhettä. Ne ei hirveen helposti pääse näkee mua, kun niillä on kotona lapsi tai mies tai molemmat odottamassa. Ja niille on jotenki hirveen hankala kertoo mitään siitä, mitä mä teen, kun niillon niin "normaali" elämä ja ne kertoo kaikkia hauskoja juttuja siitä, mitä niiden lapset tekee, kun mä pystyn kertoo vaan kaikkii "hauskoja" juttuja, mitä mä oon tehny humalassa.

Mun mielestä on hillittömän epäreilua, että jos mä haluun nähdä mun kavereita ylipäätänsä, niin yleensä se vaatii rahaa ja humaltumista. Jos mulla ei oo varaa lähtee dokaa/syömään, niin fine, mä istun sit yksin himassa. Jostain syystä pelkkä hengailu ei vaan tuu kysymykseen. Sit jos mulla on varaa olla mun kavereiden kanssa, ei kukaan kuitenkaan ikinä huomaa, jos mun ei ooo hyvä olla, jos mä en oo puhunu viimeiseen tuntiin sanaakaan ja jos mä lähden aikaisemmin kotiin. Mä oon joskus miettinyt, että jos jotain tapahtuis mulle eli jos mä katoaisin, niin kukaan ei ees viikoihin huomais sitä, paitsi töissä.

Mä en nyt tiedä, pitäiskö mun tutkia itseeni, onko mun luonteessa jotain pahasti vialla, kun mun puhelin ei ihan hillittömästi piippaa ja soi ja jos se soi, mua pyydetään dokaamaan. Oonko mä hyvää seuraa vaan humalassa? Oonko mä oikeesti ihan tylsä idari? Vai eikö mulla oikeesti vaan oo ketään kunnon kaveria? Onko ne kaikki oikeesti niin pinnallisii, ett koko ajan pitää vaan mennä lujaa? Mitä paremmat bileet, sitä laadukkaampi elämä? Mä haluun pysähtyy, mä haluun olla, mä haluun harrastaa, mut en mä jaksa tehä niitä yksin.

Olenkin tässä vakavasti harkinnut hakevani töitä ulkomailta. Pohjois-Italiassa on yks mielenkiintoinen työpaikka, jota mä oon harkinnut. Jos saan ottaa Sepen mukaan, mä taidan lähteekin. Vittujako mä täälläkään yksin himassa illasta toiseen kyhnötän ja vaivun enemmän ja enemmän itsesääliin?

Mutta tämä mun yleiskatsauksesta mun itsesäälissä rypevistä ajatuksista.

Tänään heräsin yhdeksältä. Aurinko paistoi ja tehtiin terrierin kanssa pitkä lenkki ja käytiin Pasilassa koirapuistossa. Lenkin jälkeen pesin nenään asti rapaisen koiran. Vaikka käytin shamppoota, ei se kaikki saaste, kura ja pöly lähteny turkista eli nyt Terrierin vatsa on ihan harmaa. Sit rupeskin sopivasti sataa räntää ja pesin ihan kaiken pyykin, mitä kotoo vaan löyty. Samalla siivosin kotona, nyt täällä voi taas hyvin hengailla. Tiskit jätin tahallani huomiselle, ett olis silloinki jotain tekemistä. Säälittävää.

Änkyrä.

Edessä maailman historian tylsin viikonloppu. Oispa jo maanantai.

Huumeita.

Korvatulehdukseni jatkuu, sain toisen antibioottikuurin, joka on megavahva. En saa syödä juuri mitään, en missään tapauksessa dokaa, ajaa autolla tai edes pyörällä. Olo on kuulemma sekava, väsynyt, epätodellinen, keskittymiskyvytön jne.jne. Ja tätä sitten viikko eteenpäin. Muuten oon kai yhtä normaalin sekava ja väsynyt kuin aina ennenkin, mutta jos hetkeksikään pysähdyn, jään jumittaa. Esim. tuijotin omiin silmiini peilistä 15 minuuttia, kunnes tajusin, että oon töissä. Sit tiputan ihan kaiken, jos en kunnolla keskity pitämään kiinni ko. tarvikkeesta, jota käsissä pitelen sillä hetkellä.

Eilen olin Terrierin kanssa Seurasaaressa lenkillä, ihan kivaa, vaikka aurinko melkeinpä ehti laskea lenkin aikana. Taivas ainakin oli hieno.

Nyt alkaa taas jumitus, pakko liikkua.

PlaahPlaahPlaah

...Sick, tired an sleepless
With no one else to shine for
Sick of all my distress
But I won't show
I'm still poor...

Eilen oli ihan tylsä päivä. Melkein myöhästyin töistä, koska naapurini ovat tyhmiä, tyhmiä, tyhmiä ja nukuin sen takia niiiin huonosti. Aamulla olin niiiiiiiiiiiiin kiukkuinen, samoin oli Terrieri. Se ihan yhtäkkiä, ilman varoitusta meinas ulkona hypätä yhden pahaa-aavistamattoman saksanpaimenkoiran kimppuun. Mä olin niiiiiiiiiiiiin vihanen Terrierille. En huomannut edes pahoitella tapahtunutta koiran omistajalle, kun sätin vain Terrieriä. Mitä mä tekisin sen kiukunpuuskille, ne on vaan tosi ärsyttäviä ja noloja!

Eilen hoidin velvollisuuksia. Tiskasin. Varasin pesutuvan. Tein opinnäytetyötä pitkästä aikaa ja taistelin excelin kanssa, mä en osaa käyttää sitä. Mä en ikinä saa tota typerää työtä valmiiks, usko loppuu.

Huomasin tänään, etten enää himoitse limsaa, vaan vissyä, jota mä oon nyt litkinyt moonta päivää. Hyvä. En myöskään himoitse mäkkiruokaa enää, se ei enää maistu hyvälle (vai onko se koskaan maistunutkaan?). Hyvä. Vielä kun tuo ainainen karkkihimo loppuis, niin olisin tyytyväinen, kertakaikkiaan. Ähhh..ketä mä huiputan, mä löydän aina jotain vikaa jostain...

Koivukylä Excursio

Päätettiin kaverin kanssa lähtee duunin jälkeen Koivukylään extremematkalle. Otettiin Terrieri mukaan ja mentiin eka kävelee Kuusijärven ympäri, kivaa. Terrieri oli ihan fiiliksissä, kun se pääs pois kaupungista metsään. Samottiin ylämäkii ja alamäkii, aurinko paistoi ja mua hengästytti. Sit me vähäsen grillattiin makkaraakin, nyt on sit vähän huono olo, ku oon ollu hetken enemmän tai vähemmän viimeaikoina kasvisruokavaliolla.

Kuusijärven jälkeen käytiin katsomassa mun vanhaa kotitaloa Koivukylässä, nostalgiaa. Kämppä oli tyhjänä, se oli jotenkin hassua. Olis ollu jännää käydä sielä sisällä, vaikka toisaalta olis se saattanu järkyttääkin jollain tasolla. Siitä, kun asuttiin sielä, on ikuisuus, silloin se kai muistaakseni oli vähemmän slummia. Tosin olin mä silloin aika pienikin, en kai mä mistään slummista tajunnut. Silloin meitä lapsia oli paljon ja me oltiin pusuhippaa läheisen tarhan pihassa. Nyt sen talon seiniin oli maalattu, entisen naapurin parvekkeella oli kaikkee epämääräistä rojua enkä mä uskaltais sielä varmaan yksin pimeellä liikkuakaan. Onneks me muutettiin pois sieltä turvalliseen Vaasaan ja Teeriniemelle, ties minkälaisia musta ja Samulista olis tullu, jos meiän lapsuus olis jatkunu Koivukylässä.

Nyt ollaan Herra Terrierin kanssa ihan puhki ja poikki, lihakset on valmiiks kipeet eilisestä lautailusta. Eli Täydelliset Naiset ja sit aa-aa.

Good Morning, World.

Mikä ihastuttava aamu, aurinko paistaa niin. Tulin aikaisemmin töihin, kun olin aamulla niin pirtee. Heräsin taas viideltä, mutta en kyllä noussut vielä silloin. Tyhmää, että vaikka illalla olinkin äärettömän väsynyt, niin nukuin kuitenkin aika huonosti, heräilin koko ajan ja kaikki oli huonosti, lakana rutussa, liian kuuma, liian kylmä, jotain murusia sängyssä, jano, jne.jne. Eli tiedossa taas sitten illalla väsymystä. Plääh.

You Are My Sunshine.

Hitto näille mun unitottumuksille pitäis tehä jotain, kello on yhdeksän ja mä oon niin valmis nukkumaan. No kyllä mä sit heräänki aikaisin, jopa viikonloppuna, mutta silti. Jos pääsee kotiin neljältä, niin tuntuu, ett en ehdi oikein tekeen mitään muuta kuin käyttää Terrierii ulkona, syödä jotain, käyttää uudestaan Terrierii ulkona ja sit mennä nukkuun. Ihmekään, ett päivät ja viikot menee nopeesti, kun mä nukun niin paljon.

Tänään oltiin Alhovuorella laskees. KivaKivaa. Alhovuori oli ihan kiva paikka, 70 km Helsingistä Poriin päin. Tosin se oli jotenkin superlande. Tuntui, ett samalla, ku ajettiin 70 km, taannuttiin tai siis ympäristö taantui 70-luvulle ihmisistä lähtien. Itsehän olen supacool stadilainen. Ilma oli täydellinen laskuilma, tuli vallan kuuma, kun aurinko paisto niin kivasti. Opin tekemään ollien, en tosin tyylipuhdasta, mutta silti. Kivaa. Mut sit ankkurihissi meni rikki, streetille pääsy hankaloitui ja jonot tuolihissiin oli liian pitkät ja lähettiin pois. Käytiin vielä tsekkaas Vihti, sinnekin vois mennä, pipe näytti sen verran houkuttelevalta - jopa mun mielestä, vaikken mikään megaprolaskija (vielä) ookaan.

Huomenna pakko käyttää megalenkillä Terrieriä, kun väsynyt omistaja ei oo pitkiin aikoihin jaksanu tehä kuin peruslenkin tuon Aleksiskivenkadun puiston ympäri. Terrieri kohta tylsistyy ja ryhtyy rakkauslakkoon ja näinä aikoina se olis kurja juttu se.

Nyt nelosen leffa, tai ainakin pientä pätkää siitä ennen nukahtamista.

And I Wonder.

Eilen olin sittenkin Marin ja Marin kavereiden kanssa istuus tuolla noin. Pelattiin lautapelejä ja join muutaman siiderin. Suhteellisen ajoissa himaan. Tänään olis ollu Leylan luona jotku hippalot, mutt täällä mä oon himassa, yöpuvussa peiton alla. En jaksa mennä mihinkää, ku koko päivän on vaivannu kaikkien päänsärkyjen kuningas.

Tänään maksoin laskuja aina heinäkuun loppuun asti. Helpotan vähän elämääni. Vaikka luultavasti jostain ilmestyy kuitenkin joku bonarilasku, niinkuin KELAlta, jolta tuli kirje, että oon saanu liikaa opintotukea. Höpöhöpö, sanon minä. No onneks ei tarvinnu satasta enempää maksaa, mutta kyrpi se silti.

Koiruus on maailman suloisin, tuossa se vieressä on kippuralla ja nukkuu sikeesti. Ihana Ihana.

Most Wanted

Lähdin töistä tänään jo kaheltatoista, kun olin niin väsynyt. Johtunee korvatulehduksesta ja lääkityksestä, ku menin eilen nukkumaan kuitenki jo kymmeneltä. Tosin oon kehittänyt ärsyttävän tavan herätä 02.20 ei mihinkään. Sit tuhisen ja pyörin sängyssä hetken ja nukahdan ja herään uudestaan ei mihinkään viideltä. Oon maailman väsynein ja vittuuntunein, ku herätyskello soi vähän yli kuusi. Pitäis varmaan nousta silloin viideltä, niin ehkä väsyttäis vähemmän. Ei ainakaan olis aamulla niin kiire.

Kävin Terrierin kanssa koirapuistossa, kun en ite jaksanu liikkua. Mut se visiitti jäi lyhkäseks. Isojen koirien puolella oli hevosen kokoinen mastiffi tai joku, joten mentiin Terrierin kaa tyhjälle pikkukoirien puolelle. Luonnollisesti Terrierin piti sit aidan takaa rähistä hevosen kokoiselle mastiffille tai jollekin, tosin Terrieri ei näyttänyt ymmärtävän, että hevosen kokoinen mastiffi pystyisi helposti hyppäämään pikkukoirien puolelle. Onneks ei tehnyt niin. Sitten pikkukoirien puolelle oli tulossa hiiren kokoinen chihuahua, joten meidän piti lähteä, koska Terrieri ei pidä kuin tarkkaan valituista uroskoirista. En tiedä, mitkä sen valintakriteerit on, toisissa vaan on sitä jotakin, ja toisissa taas...ei. Terrieri tarvitsisi ihan oman koirapuiston, Terrieri And The Bitches-puiston, jossa olis vain tarkkaan valittuja tyttökoiria ja Kuningas Terrieri. On niin tylsää, että me voidaan olla "tavispuistossa" vaan silloin, kun sielä varmasti ei oo ketään sellaista, jolta Terrieri ei voi saada selkään eikä sellaista, jolle Terrieri ei anna selkään. Pentuna Terrieri kuitenkin tuli ihan hyvin toimeen kaikkien koirien kanssa, mitä vanhemmaks se tulee, sitä valikoivampi se muiden koirien suhteen on.

Huvittais tehdä jotain, mutta tajusin, ettei mitään tapahdu, jos venailen vaan himassa, ett joku ottais yhteyttä. No otin sitten yhteyttä kaikkiin mun tuntemiin ihmisiin, joiden kanssa voin viettää aikaa. Mutta mun tuntemat ihmiset haluaa tehdä omia juttuja tai sit lähtee dokaamaan. Ja mä kun halusin vaan höpötellä ja hengailla, en olla humalassa. Pitääköhän mun ruveta lähettelemään tekstitv:lle ja subtv:n chattiin viestejä, ett halutaan kaveri. Sellainen, jonka kans voi käydä baarissa tai sit hengailla muuten vaan, sellainen, jonka kanssa nauraa niin, että vatsalihaksiin sattuu, sellainen, jonka kanssa kattoo tyttöleffoja ja kauhuleffoja ja sellainen, jonka kanssa tehdä ruokaa tai käydä silloin tällöin ulkona syömässä. Mulla on ikävä Piaa ja vanhoja hyviä aikoja, jolloin me tehtiin kaikkia noita juttuja. Nykyisin mä oon vaan ihan säälittävä, mun tulevaisuus on varmaan neljänkymmenen vuoden päästä tässä.

SickSickSick

Huooooh, mulla on ziljoonannen kerran korvatulehdus sen jälkeen, kun oon täysi-ikäistynyt. Fyysisesti. En henkisesti täysi-ikäisty ehkä ikinä. Olin lääkärissä. Lääkäri otti tikulla näytteen korvasta, se oli ikävää. Mikäli mulla oli joskus tärykalvo, ei varmaan ole enää. Sain tupla-antibioottikuurin, toinen laitetaan korvaan, toinen syödään. Sitten lääkäri neuvoi tekemään pumpulista korvaan tamppoonin. Olisin ruvennut hihittämään, ellei se olisi sattunut. Kuvittelin itseäni ob korvassa, lisää sisäistä hihitystä. Hain apteekista lääkitystä, apteekkari neuvoi lääkkeiden käytössä: "4 tippaa 4krt päivässä oikeanpuolimmaiseen korvaan. Älä huoli, tästä et voi saada yliannostusta." Lisää sisäistä hihitystä. Kuvittelin mielessäni soittoa töihin: "Hei, en voi tulla töihin, otin vahingossa yliannostuksen korvatippoja". Ja sitten siitä seuraisi monia tunteja terapiaa: "mikä sai sut ottamaan korvatippayliannostuksen? etkö ymmärrä, ei se ole mikään ratkaisu.."Tihiihihiiihhihiiiihiihiih.

Omaankohan levottoman huumorintajun siksi, että olen liian kipeä vai siksi, että olen liian vähän kipeä? Tai sitten mä vaan oon dorka.

imagination

MY:Hei Karoliina, mitä kuuluu? Näytät surulliselta.
Karoliina: Nii, aika huonoa kuuluu, olen yksinäinen, sosiaalisesti rajoittunut, köyhä, ikävissäni, tylsistynyt, masentunut, nälkäinen, töissä kiireinen, stressaantunut ja kotonakin pitäis taas siivota. Haluisin lomalle, mutta näillä näkymin pääsen lomailemaan vasta, kun olen eläkkeellä.
MY: Onpas kurjaa. Mutta arvaa mitä, sä oot kuitenkin tosi tärkeä mulle. Ihan huippua, ett oot olemassa. Niin ja hyvää naisten päivää tietty (hymyilee)
Karoliina: Kiitos, toi helpotti oloa ihan pikkaisen.

Tässä oli mielikuvituskeskustelu mielikuvitusystävän kanssa. Ihanaa, että on joku, joka välittää: Minä, minä ja minä.

Zäk Zäk.

"Olen taas kattanut lautaset kahdelle
huvikseen vaan
vaikka tiedän,
että kolmeen viikkoon
et oo kotonakaan
Rakastatko mua vielä
kun olen ruttuinen
Kultaisin ilta-aurinko
maalaa maailmaan
meidätkin kauniimmin"

Kotiin meno on tylsää, kun siellä ei ole kainaloa. Terrieri saa hellyydenkipeältä omistajaltaan erityispaljon huomiota ja rapsutuksia. Aamut on ehkä pahimpia, ja ne hetken, kun yöllä herää siihen, ettei vierellä nuku ketään.
Jos ei olis töitä, olisin varmaan koko päivän sängyssä ja hokisin mantraa, jossa kieltäytyisin heräämästä.

Eilen piti mennä S.A.T.S.-kuntosalille juttelemaan jäsenyydestä, kun silloin taannoin olin Even kanssa sielä jumpassa. Ei huvittanut mennä. Jäsenyys edellyttäis vuoden sitoutumista ja 63euroa kuussa. Niin paljon, kun haluaisinkin kuntoilla (no en oikeastaan, haluaisin vain laihtua ilman turhia ponnisteluja ja syömisen vähentämistä), en jaksa sitoutua jäsenyyteen, kun tiedän, että menee muutama kuukausi ja kyllästyn. Mielummin teen sitten pitempiä lenkkejä terrierin kanssa, jumppailen kotona ja käyn uimassa. Joka tapauksessa tein ilkeänä ihmisenä S.A.T.S.ille oharit ja laitoin varmuuden vuoksi puhelimen vielä kiinni, etteivät ne soittaisi perään. Me So Evil. Rehellisyyden nimissä, yiritn kyllä soittaa niille, muttei ne vastannu puhelimeen.

Just pääsin eroon Kipinästä ja nyt jo haikailen toista työpaikkaa tämän lisäksi. Mutt ei mitään sellasta, mikä olis kauheen myöhään eikä se sais sisältää tarjoilua, mä en haluu enää olla tarjoilija. Mieluiten jotain matkailuun liittyvää, pliis.

U R The One That I Love

"Tämä talo on tyhjempi nyt
Kun sä otit kaikki tavarasi levyjä myöten
Tämä talo on tyhjempi nyt
Pöydän paikalla on pahvisia laatikoita
Sydämen muotoisia haaveita
Asioita jotka tapahtui
Ja joiden olisi pitänyt olla aivan erinpäin, aivan erilail
Minä olen varma, ett kaiken olis korjata voinut
Ja korjata voinut ja korjata voinut..."

Kotini on kovin autio. Tomas ja mun perhe lähti kolme tuntia sitten kohti Vaasaa. Omituista, mä en ole hysteerinen enkä itke yhtään. Ehkä sitten illalla, kun pitää mennä yksin nukkumaan. Ei mulla mikään hyvä olo ole, muttei maailman kaikkeuden kurjinkaan. Ei huvita nähdä ketään eikä puhua kellekään tyhmälle. Mutta kivojen ihmisten kanssa puhumisessa voin hieman joustaa. Ei huvita mennä huomenna töihin, melkein toivon olevani kipee, vaikka yksin, ilman paapojaa sairastaminen onkin ihan tyhmää.

Perjantaina oltiin siis Tavastialla katsomas Kallio UG:ta ja Notkeeta Rottaa. Pojat oli humalassa, mä en kovasti. Tavastialla oli hassua, kun oli aika monta tuttua, aivan kuin olis ollu Vaasassa baarissa. Ei tuttujen takia vaan siks, ett tunsi niin monia. Äh, ymmärrättekö?

Äiti, isä ja Niklas tuliki vasta lauantaina, puol 11 kesken unien soi puhelin, ett tuu avaa ohi. Uhhh. Nopea skarppaantuminen ja siivous. Sit mä, Niklas ja Tomas lähettiin Heurekaan. Hmmm...sielä oli yllättävän tylsää. Jännää oli, kun sielä oli sellainen pyörä, jolla sai polkee köyden päällä katon rajassa. Se oli vähän kuumottavaa, mut pakkohan se oli kokeilla, kun kaikki pikkulapsetki kokeili. Sit sielä oli sellanen kangas, johon kamera kuvas omaa kuvaa, mut se kuva oli sellanen yltiöhidas ja sit sellanen venyvä. Se oli tosi hassu ja siinä me viihdyttiin vaikka kuinka kauan. Mutta muuten Heureka oli pettymys, muistelin, ett se olis ollu paljon isompi ja jännempi. En usko, ett Niklaskaan sai siitä mitää isoja kiksejä.

Äiti ja isä osti mulle etukäteissynttärilahjaks webbikameran ja mikin, niin nyt voin sit puhuu halvemmalla (ilmatteeks) ja ne voi vakoilla mua eli sitä, ett siivoonko mä kotona ollenkaan. Kunpa kaikilla olis himas mikit...

Illalla oltiin Niklas, mä ja Tomas kattoo Kummelii leffassa. En ite oo ikinä ollu niin hirveen viehtyny kummeleihin, ja nukahdinki ekaa kertaa elämässäni elokuvateatteriin, mutta oli se silti ihan hauska. Ja nukahtamisesta huolimatta mä vaan pidän elokuvissa käymisestä ja siitä tunnelmasta.

Nyt oon maailman köyhin, mulla on menny kuluneiden viikkojen aikana niiin paljon rahaa, sekä Tampereella että täällä. Vähän harmittaa, mutta toisaalta...kivaa on ollu ja turha sitä on manailla ja surra, kun ne on menny jo eikä niitä saa takasin, pitää vaan yrittää tienata lisää.

Aliquando insanire iucundum est.(toisinaan on mukava olla sekopää)

Tänään on vihdoin rauhallinen päivä töissä. Tai pakosta rauhallinen, kun tiimikaveri lähti (jälleen kerran) aikaisemmin ja joudun tuuraa sitä respassa eli en pääse tekemään mun omia duuneja. Sillä on aina miljoona eri syytä poistua työpaikalta (kampaaja/painonvartijoiden punnitus(!)/kipeä äiti/jne.)kesken kaiken ja kuka siitä kärsii? No minä tietysti! Ja koska tää hlö on mua jotain 30 vuotta vanhempi ja ollu töissä täällä yli kymmenen vuotta, niin mä en oikein voi muuta kuin suostua tuurailemaan. Se on muutenkin NIIN ärsyttävä suurimman osasta aikaa, sarjaa mestari hössöttäjä ja tärkeilijä. Vaikka on se kyllä aina välillä tosi sympaattinenkin, mutta...ei vaan "mun" ihminen. Välillä tekee niin tiukkaa olla sille ystävällinen, kun se pätee asioista, jotka ei kosketa sitä ja joista se ei oikeesti edes tiedä. Sitten se katsoo mua tuomitsevasti, jos puhun puhelimessa minuutin verran ja itse soittelee työpaikan laskuun hehtaaripuheluita pojalleen ulkomaille. ARGH.

Tänään mennään Tomaksen ja Sebun kaa Tavastialle kattoo Notkeeta Rottaa. Mä oon nähny ne jo niiin monta kertaa vuoden sisään livenä, etten varmaan ketään muuta esiintyjää koko elämäni aikana. En mä niitä nyt niin erityisesti fanita, vaikka ihan hauska kokoonpanohan se onkin.

Tänään tai huomenna tulee myös mun vanhemmat kyläilemään, jee jee. Huomenna pitäis yrittää päästä Niklaksen kanssa Heurekaan, saa nähdä, mitä olotiloja silloin vallitsee tän illan jälkeen. Tosin yleensä, kun lähen poikien kanssa jortsuilee, niin ei sit oikein huvita mitää hirveetä humalaa vetää, en tiä miks. Yleensä hirvee humala on silloin, kun oon tyttöjen kanssa/poikien, jotka on pelkkiä kavereita.

You R Too Good To Be True...

Nyt on vihdoin vähän väljempi tunti, juuri hetkeä ennen kotiutumista. Ihkudaa.

Eilen illalla oltiin katsomassa Matti-leffa. Noh. Se oli sellanen. Perussuomileffa taas, josta puuttui se jokin.
Mut mua vaan käy sääliks Matti, siis jo ennen tota leffaa, josta en nyt sitten tiedä, että kuinka paljon siinä on faktaa ja kuinka paljon sit jotain ihan muuta. Kunpa se jo järkevöityis ja pysyis poissa lööpeistä, vaikka mistä muusta se sitten sais rahaa kuin olemalla tasaisin väliajoin iltalehdissä ja juorulehdissä. Tai no, kyllähän se laulaa...hihihi.

Tänään vuorossa Tomaksen sukulaiset. Aika kivaa. Kuvittelen, että meillä on parisuhde(siis mulla ja Tomaksella, ei mulla ja sen sukulaisilla) ja että me tehdään kaikkia kivoja arkisia juttuja. Pilvilinnoja taidan rakentaa.