U R The One That I Love

"Tämä talo on tyhjempi nyt
Kun sä otit kaikki tavarasi levyjä myöten
Tämä talo on tyhjempi nyt
Pöydän paikalla on pahvisia laatikoita
Sydämen muotoisia haaveita
Asioita jotka tapahtui
Ja joiden olisi pitänyt olla aivan erinpäin, aivan erilail
Minä olen varma, ett kaiken olis korjata voinut
Ja korjata voinut ja korjata voinut..."

Kotini on kovin autio. Tomas ja mun perhe lähti kolme tuntia sitten kohti Vaasaa. Omituista, mä en ole hysteerinen enkä itke yhtään. Ehkä sitten illalla, kun pitää mennä yksin nukkumaan. Ei mulla mikään hyvä olo ole, muttei maailman kaikkeuden kurjinkaan. Ei huvita nähdä ketään eikä puhua kellekään tyhmälle. Mutta kivojen ihmisten kanssa puhumisessa voin hieman joustaa. Ei huvita mennä huomenna töihin, melkein toivon olevani kipee, vaikka yksin, ilman paapojaa sairastaminen onkin ihan tyhmää.

Perjantaina oltiin siis Tavastialla katsomas Kallio UG:ta ja Notkeeta Rottaa. Pojat oli humalassa, mä en kovasti. Tavastialla oli hassua, kun oli aika monta tuttua, aivan kuin olis ollu Vaasassa baarissa. Ei tuttujen takia vaan siks, ett tunsi niin monia. Äh, ymmärrättekö?

Äiti, isä ja Niklas tuliki vasta lauantaina, puol 11 kesken unien soi puhelin, ett tuu avaa ohi. Uhhh. Nopea skarppaantuminen ja siivous. Sit mä, Niklas ja Tomas lähettiin Heurekaan. Hmmm...sielä oli yllättävän tylsää. Jännää oli, kun sielä oli sellainen pyörä, jolla sai polkee köyden päällä katon rajassa. Se oli vähän kuumottavaa, mut pakkohan se oli kokeilla, kun kaikki pikkulapsetki kokeili. Sit sielä oli sellanen kangas, johon kamera kuvas omaa kuvaa, mut se kuva oli sellanen yltiöhidas ja sit sellanen venyvä. Se oli tosi hassu ja siinä me viihdyttiin vaikka kuinka kauan. Mutta muuten Heureka oli pettymys, muistelin, ett se olis ollu paljon isompi ja jännempi. En usko, ett Niklaskaan sai siitä mitää isoja kiksejä.

Äiti ja isä osti mulle etukäteissynttärilahjaks webbikameran ja mikin, niin nyt voin sit puhuu halvemmalla (ilmatteeks) ja ne voi vakoilla mua eli sitä, ett siivoonko mä kotona ollenkaan. Kunpa kaikilla olis himas mikit...

Illalla oltiin Niklas, mä ja Tomas kattoo Kummelii leffassa. En ite oo ikinä ollu niin hirveen viehtyny kummeleihin, ja nukahdinki ekaa kertaa elämässäni elokuvateatteriin, mutta oli se silti ihan hauska. Ja nukahtamisesta huolimatta mä vaan pidän elokuvissa käymisestä ja siitä tunnelmasta.

Nyt oon maailman köyhin, mulla on menny kuluneiden viikkojen aikana niiin paljon rahaa, sekä Tampereella että täällä. Vähän harmittaa, mutta toisaalta...kivaa on ollu ja turha sitä on manailla ja surra, kun ne on menny jo eikä niitä saa takasin, pitää vaan yrittää tienata lisää.