POW!

Olen yhä jättiläinen. Olin shoppailemassa lauantaina. Sovitin takkia koolta XL. Eipä menny kiinni, ei. Ja vielä tammikuussa mun vaatekoko oli S/M. Yyyyh. Siinä vaiheessa, kun myyjä hienovaraisesti vihjaili, että naapurissa olis Mode XL:n kauppa, olin valmis itkemään katkerasti. Mä en voi mitään muuta kuin toivoo, ett tää tila ois todellaki ohimenevää ja ehkäpä jo syyskuussa näyttäisin lähes normaalikokoiselta. Pliiiiiiiiiiiiiiiiis?

Koko ajan on joku vihjailemassa, että pian poksahdan, kun olen niin iso. Enpä poksahdakaan. Vielä on moooonta kuukautta jäljellä tätä kasvamista.

Nyt on tyypeillä oma sänky. Se on hieno ja itsetehty.

Eilen olin teatterissa entisen naapurini kanssa. Olin vaan hirmuväsynyt, ja mun teatterihetki meni lähinnä siihen, että odottelin näytöksen loppumista, että pääsisin kotiin nukkumaan. Sääli, sillä se näytös olis saattanut olla hyväkin. Mä en edes muista sen nimeä.

Olin tänään lääkärissä. Lääkäri oli n. 100 kiloinen, vanha ja hieltä haiseva mies. Musta tuntuu, että mut on häpäisty enkä ehkä pysty harrastamaan seksiä enää ikinä. Tässäpä olikin oiva helpotus edellispostauksen panetusongelmaan. "Jee." Onneks lääkäri ei edes kyseenalaistanu mun jaksamista töissä ja pisti mut samantien saikulle aina toukokuun loppuun asti. Ei mun tarvinnu ees anella, teeskennellä itkua eikä mitään muutakaan. Tosin itku ei ollu kaukana, kun näin sen lääkärin. Ja haistoin. Nyt pitäis jaksaa raahautua käymään töissä ilmottamassa, ettei mua siellä näy yli vuoteen...