Me Herra Terrierin kanssa leikitään sirkusta juhannuksen kunniaksi.
Oli ihan kiva juhannus. Torstaina myöhään Vaasaan. Perjantaina Vähä-Kyröön (VähäänKyröön?) Lähiön "mökille", jossa uimista, saunomista, grillailua ja seurustelua. Ihan leppoisaa, näin jälkeenpäin ajatellen. Silloin paikan päällä olin vain vähän masentunut välillä, oli vähän tylsää ja tuntui ulkopuoliselta. Seuraava päivä kuitenkin pelasti, kun otettiin vaan aurinkoa pihalla ja mooailtiin. Illalla takaisin Vaasaan.
Herra Miquell eli Herra Terrieri käyttäytyi unelmasti koko juhannuksen, se ei kertaakaan itkeny, ett haluu kotiin, vaan seurusteli reippaasti kaikkien kanssa, kävi uimassa ja nautti elämästä. Se tais vielä muistaa sen vanhan kaverin Bobon, kun ei ruvennut yhtään rähisemäänkään sille. Se nukkui jopa kiltisti teltassa mun kanssa samassa makuupussissa, aamulla päästin sen pihalle, jossa se kierteli omiin nimiin hetken ja tuli sitten takaisin nukkumaan. Ihana koira<3.
Lauantaina välitön tipahdus, vaikka luulin olevani täysin pirteä. Viis minuuttia televisiota ja nukuin kuin tukki. Sunnuntaina nukuin pitkään, grillailin Teeriniemellä, näin pikaisesti äidin ja isän ja sitten junaan. Olisin voinut jäädä Vaasaan ainakin viikoksi. Viikonloppu on liian lyhyt aika. Ikävä.
Kiitos vielä Lähiölle kodin uhraamisesta juhannusta varten, erireilua ja mukavaa.
maanantaina, kesäkuuta 26, 2006
Club Bizarre
Lähettänyt Karoliina K. klo maanantaina, kesäkuuta 26, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti