Anaalifestarit

Kiukututtaa, ärsyttää, inhottaa, vituttaa, ihan miten vaan. Tekis mieli polkee jalkaa ja kirkua, mutta hillitsen itseni, juuri ja juuri. Kädet tärisee, ei paljoo naurata.

Ensinnäkin Ukraina meni ja voitti. Pieni ärsytys.

Sitten vuokraemäntä soitti ja sanoi, etten ois maksanu yhen kuukauden vuokraa. Tasan olen. Vuokranmaksupäivä on esim. ensi kuussa 6.7. mutta maksan vuokran joka kerta 25. päivä edellistä kuuta, eli tässä tapauksessa 25.6. Sitten se idari sanoo, ett kiva, ett maksoit vuokran, mutta olisit ajoissa sen voinut tehdä. Siis mähän maksoin sen 2 viikkoa aikasemmin, perkele! Ei oo kyllä yhtenäkään kuukautena ollu tilillä 600 euroo ylimäärästä eli ei oo jääny yksikään kk maksamatta, kyllä se vuokra on ihan menny sinne, minne se kuuluukin. Nyt sit joudun puolen vuoden ajalta hakee tiedot pankista todistukseks vuokranantajalle, ett maksettu on. Vituttaa, kun se emäntä on vaan näköjään laskutaidoton ja dorka ja luulee nyt, ett maksan vuokran joka kuukausi 19 päivää myöhässä, vaikka maksan sen siis ajoissa. Medium ärsytys.

Tässä taannoin hehkutin, kun sain kivan palkan. Kuittiin ei vaan oltu eritelty lomarahoja mitenkään, vaan ne kaikki oli samassa läjässä. Eilen talouspäällikkö sit ilmoitti, ett ne on maksanu mulle 600 euroo liikaa lomarahoja ja anto 2 h aikaa maksaa ne niille takasin. Oon tässä sit maksellu ilosena koko kesän laskuja pois, käyny kampaajalla ja viettäny juhannusta, ku oon vaan ajatellu, ett ei hätää, mulla on vihdoin varaa tähän. Oon tehny suunnitelmia joka ikiselle viikonlopulle siitä hyvästä, ett kesäloma jää pitämättä, laittanu sitä varten rahaa säästöön. Nyt mun sit piti luopua kaikesta ja maksaa ne rahat takasin. Koko loppukesä menee sit helvetin hiilisesti, ku tilille ei jääny niin mitään. En oo pitkiin aikoihin ollut mihinkään näin vihainen. Olen niin vihainen, että luurankoni saattaisi minä hetkenä hyvänsä hypätä ulos mun jakauksen kautta, jos sellainen nyt olisi mahdollista.

Muutenkin tämä viimeinen työviikko on ollut niin alentava, mä oon virallinen juoksutyttö ja yhtä arvostettu kuin tiskialtaan pohjalle unohtunut limanen tiskirätti. Jos vähän sanon, ett ei, en ehdi eikä kuulu edes toimenkuvaan tehdä jotain, mm. liimata 50 postimerkkiä jonkun työntekijän henkilökohtaisiin posteihin, saan kuulla kauheeta nillitystä loppupäivän ja sit mua mulkoillaan, kuin olisin just se tiskirätti. En oo ikinä, ikinä tuntenu näin mitään työpaikkaa kohtaan, eilen istuin mm. vessassa tunnin ja itkin, ku suututti niin kovaa koko tää paikka.

Yritän hokea itelleni koko ajan, ett ei oo enää kuin tää viikko täällä, muttei se lohduta. Mä en jaksa enää yhtään päivää. Iltasin mulla on se koulutuski tonne uuteen työpaikkaan. Tuntuu, ett oon liian väsynyt, ärtynyt ja stressaantunut oppimaan mitään ja sit sekin työ menee ihan reisille.

Se on enemmän sääntö kuin poikkeus mun elämässä nykyisin, ett kaikki on hyvin vaan vajaan viikon ja sit tapahtuu jotain epämiellyttävää, joka laittaa suunnitelmat uusiks.

Oispa lomaa. Edes viikko. Nyt. Heti.