Olen Eliittiä.

Sain eilen syömässä käydessäni Mikolta Burberry-kuosisen sateenvarjon(jäänyt joltain asiakkaalta). Olen aina halveksinut Burberryä, mutta en kyllä voinut vastustaa kiusausta, kun sitä ruutukuvioiutua varjoa heiluteltiin mun silmien alla. Sitä paitsi mulla ei ees ikinä oo ollu ikiomaa sateenvarjoa. Tosin en ensiksi saanut sitä varjoa auki, joten jouduin kävelemään kotiin varjo suljettuna kädessä, vaikka taivaalta mua pommitettiin rakeilla. Mutta sitten, kun keksin, kuinka varjo toimii...Voi, kuinka elitistinen olo mulle tuli huolimatta pari numeroa liian isoista, roikkuvista farkuista ja hupparista. Sateen ääni on kivaa. Olisin voinut seistä vaikka kuinka kauan uuden varjoni alla ja kuunnella, kun pisarat iskeytyivät sen beigeen pintaan. Herra Terrieri ei mun uudesta omaisuudesta innostunut, vaan pomppasi metrin kauemmaksi musta ja mun varjosta. Eipä se muutenkaan sateesta perusta, olosuhteiden pakosta raahasin sen väkisin porttikongiin pissalle naapureiden iloksi, sen jälkeen se vikisi ja vinkui ja halusi takasin sisälle. Kehtasi vielä mulkoilla mua kulmien alta tyyliin "hiton akka". Hemmoteltu lapseni.

Eilinen ilta oli täydellinen sisällä köhnöttämiseen, toivomuksena oli, että olisin katsonut Terrieri kainalossa Lostia, syönyt Polly-karkkeja ja välillä kuunnellut sateenropinaa. Mutta eipä mulla oo nyt varaa mitään karkkeja ostella, tyydyin ruisleipään. Ja sadekin loppui, piti laittaa ikkunaverhot kii, ettei tule huono omatunto siitä, että tuijotan hienolla ilmalla sisällä tvtä.

Illalla tai alkuyöstä mentiin Terrierin kanssa hakemaan Tomasta junalta. Menomatkasta Terrieri käyttäytyi kuin suloinen koiranpentu, se vaan istui rauhassa sylissä ja katseli ihmisiä. Mutta sitten, kun nähtiin Tomas, se (siis Terrieri, ei Tomas) unohti kaikki käytöstavat, haukkui asemalla raivokkaasti, vinkui hillittömästi koko metromatkan, pomppi penkiltä lattialle ja taas penkille ja oli muutenkin kertakaikkiaan raivostuttava.

Yöllä kieriskelin sängyssä ja heräsin siihen, että tömähdin lattialle. Istuskelin siin lattialla sitten hetken ja repeilin itekseni. Nyt on selkä kipee. Ja kurkku. Tosin kurkku tuskin on kipee sen tippumisen takia, vaan muuten vaan. Ehkä se on ohimenevää, eiköhän se ole.

Tuntuu tylsältä olla töissä, kun Tomas on samassa kaupungissa, haluisin hengailla sen kaa ja käydä paikoissa. Mutta eipä sekään nyt kerkee mitään tehdä, kun on pääsykokeissa, jotka varmaan kestää kauemmin kuin mun työpäivä. Niin ett se siitä.