JaGdÖr...

Eilen. Pääsin töistä, juoksin kovaa vauhtia kotiin Sepen kaa lenkille. Juoksin kovaa vauhtia sporapysäkille. Ehdin just ja just ajoissa. Työkaverit oli tosi mukavia, tosin yksi vanhempi homomies oli vähän pelottava, aika tarkka. Työpäiväkin oli ihan mukava, tarjoilin viiniä purjeveneen kannella, puhuin Viivi Avellanille (sarkastinen jee), aurinko paistoi, rusketuin ja kuntoilin. Sain tosi hyvää palautetta jälkeenpäin, pullon punaviiniä, hillittömät kasat hyvää ruokaa(lohta, broileria, fetapiirakoita, salaattia, suklaakakkua...) kotiin ja t-paidan. Kotona olin vasta puoli kaksi yöllä, tosi pitkä päivä, varsinkin, kun työvuoro oli harjoitteluvuoro ja siis palkaton.

Toisen kerroksen ärsyttävä poika piti kotonaan jatkot, heräsin puol viisi siihen, että Himiä luukutetaan. Ja sitä todella luukutettiin, kun ite kuitenkin asun 3 kerrosta ylempänä ja kuulin kaiken liiankin selvästi. Jatkot oli vielä käynnissä, kun lähin töihin puoli kahdeksaks. Univajetta siis on, silmät ihan ristissä ja eilisen pitkä ja hektinen päivä tuntuu jaloissa jomottavana kipuna, joka ei lähde pois edes sirdaludilla. Nilkkakin on taas ihanan turvoksissa ja kipee.

Illalla pitäisi pestä pyykkiä, kunpa jaksaisikin. Voisin vain mennä loikoilemaan aurinkotuolille ja nukahtaa siihen. Tosin ainakin aamulla oli pikkasen tuulista ja viileää, tämän hetken tilanteesta en osaa sanoa, kun olen haukotellut täällä sisällä vaan.

Hyvät ystäväni. Pidän teistä kovasti. (Tuli vain sellainen olo, että tämä pitää kertoa.)