Heikkoja hetkiä.

Välillä tulee sellainen olo, että nyt olis kivaa, jos olis joku, joka silittäis, hivelöis ja jonka ihoon sais painautuu kiinni. Sitten sitä sivusilmäilee kadulla potentiaalisia silittäjäehdokkaita, mutta loppujen lopuksi kuitenkin hylkää koko ajatuksen. Se on niin vaivalloista, se koko prosessi. Varsinkin, kun on vielä vanhassakin kiinni. On vaan niin tottunut ajatukseen, että on olemassa joku. Pitääkin opetella ajatukseen, että olenkin yksin ja vahva niin. Että jos kiukututtaa, kiukuttelen ja poljen jalkaa ihan itsekseni. Varmaan siksikin manailen tänne nykyään kaikkea, kun kotona ei oo ketään jolle manailla. Tai onhan tuossa tuo koira, mutta ei se oikein mitään tajua, sille riittää, että sitä rapsutetaan, käytetään ulkona, annetaan ruokaa ja että se silloin tällöin saa nylkyttää sen omaa tyynyä. Tai mistä mä tiedän, mikä sille oikeesti riittää?

Oikeastaan haluaisin olla juovuksissa.