Bisnesnaisia Ja Lievää Sekavuutta

Olin matkamessuilla töissä edustaas työpaikkaani. Olin aika tärkee. Mulla oli mustat suorat housut, valkonen paitapusero, musta jakku ja nuttura. Näytin ehkä kerrankin elämässäni ikäiseltäni. Jihuu! Pitäisköhän mun muuttaa mun tyyliä...Tosin on löysät farkut ja huppari vaan niin mukavat kyllä...

Aika mukavaa oli silti, kun joskus, kun aloitti opiskelun, kävi matkamessuilla ja ajatteli, että jonain päivänä mäkin kuulun toivottavasti kaikkien näiden matkailualan ammattilaisten joukkoon. Ja tadaa! Nyt mä kuulun. Kuitenkin aika moni mun luokkalaisista on wayyyy kaukana siitä, mitä tässä on opiskeltu. Yks on esim. Raxissa ja toinen Prismassa. Ja minä, minä joka en edes ole VIELÄKÄÄN saanu opinnäytetyötä valmiiks, oon ihan just mun alalla ja teen just sitä työtä, jota haluankin. Hihihihihihihiihi (+ vähän vielä lisää hysteeristä ja hullua naurun kiherrystä ja omahyväistä myhäilyä).

Henkilökohtainen elämäni kyllä sitten ahdistaa. Ahdistaa niin, että välillä tulee hetkiä, että tekis mieli nakertaa ranteet auki. Ärsyttää. Tekis mieli tehdä päätöksiä, mutta ei pysty. Mun tunteet ja järki eivät kulje käsi kädessä. Tietää, että sekä itelle että ympäristölle tulis parempi olla, kun tietäis asioista enemmän. Joko tekis päätöksen asialle tai sitten etenis asiassa. Kumpaakaan ei kuitenkaan pysty tekee. Itse vastustan päätöstä, ympäristö etenemistä.

Näin viime yönä painajaisten sarjan. Kun edellisestä heräs, niin uutta pukkas tilalle. Luulisin, että tämä johtuu tunne-elämän stressistä, joka tuntuu lisääntyvän päivä päivältä. Vaikka nukuin ilta 21. 30- aamu 11.00 (Kyllä! Oikeasti!), olin aamulla murheellinen ja väsynyt. Kiitos painajaisten. Ja stressin. Välillä tuntuu, että ahdistaa niin, että vois soittaa töihin ja sanoo, ett nyt jään puolivuosisataa kestävälle sairaslomalle, kun en pääse sängystä ylös. Mutta kyllä mä toistaiseks oon aina kömpiny töihin. On tuo työmoraali vaan niin jotenki tuola takaraivossa, ettei henkisten syiden takii tunnu oikeelta jäädä kotiinkaan. Varsinkin, kun tosiaan pidän työstäni ja olen vakuuttunut, että firma menis konkurssiin, jos en olis paikalle...jep jep...

PERKELE! On vaan niin vaikeeta olla. Päättäkää joku jotain mun puolesta, ku mä en osaa. Paitsi ett en mä tottelis teitä kuitenkaan.