Yksinäisyys Saman Reiän Nakertaa...

Tulin tänään aamuvarhaisella junalla takaisin harmaaseen Helsinkiin. Tuntuu yllättäen taas surulliselta. Oli niin kivaa nähdä tuttuja, mukavia kasvoja. Mietin miljoonannnen kerran, miksi koskaan edes muutin pois. Haikeaa, vaikeaa. Kamalan nopeasti meni viikonloppu. Ehkä sekunnissa. Tai ehkä sitä ei ikinä ollutkaan, ehkä se oli pelkkä ajatus?

Nyt kökötän töissä eikä mikään tunnu miltään. Ei huvita nähä ketään, muttei huvita olla yksinkään. Taistelen venäläisten matkatoimistojen kanssa. Niiden harmiksi ja onneksi olen niin...turta tai jotain, ettei ne pysty mitää kähyy mun kanssa saamaan aikaseksi. Kun oikeesti mulle on ihan sama, miten niiden varaukset menee ja mitä niille on luvattu.

Kainalo? Kaipaan sua.

Onneks pian on joulu.