Walking In the Air.

Hmm, mitäs olenkaan tehnyt...
Perjantaina oltiin Annen kanssa Onnelassa, seuraavana päivänä iso morkkis, vaikken mitään tehny. Morkkis siitä, ett meni rahaa, jota mulla ei ole ja morkkis siitä, että koko lauantai meni mooamiseen. Morkkis siitä, että en yrittänytkään parantaa itseäni, vaan lauantaina taas olin entistä kipeämpi. Teen ehkä omaa kipeytymiseni historiaa, seitsemän päivää kipeenä, hmph. Tai no, silloin, kun käsi murtui, olin puoli vuotta kipeä putkeen, toivottavasti en riko sitä putkea ikinä. Aamut alkaa ihan hyvin aina, ja oon onnellinen, etten herää kipuun, mut sit joskus puolen-tunnin jälkeen alkaa hiljainen jomotus ja parin tunnin päästä se jomotus onkin sitten jo sietämättömällä tasolla. Eilen illalla nousi kuumekin ja vuorotellen tärisin ja hikoilin koko yön.

Ja sitten yöllä heräsin kuuntelemaan, kun naapurin poika hakkaa naapurin tyttöä. Se teki niin la-su välisenäkin yönä. Oon jo muutamana kertana miettiny, ett pitäisköhän mun soittaa poliisi, ett onkohan se niinkuin mun kansalaisvelvollisuus? Mut sit se tilanne jotenki aina katkee siihen hakkaamiseen ja sen jälkeen ne jutustelee normaalisti. Eikä sillä tytöllä edes ole ikinä mustaa silmää tai mitään, minkä mä näkisin muistona yöstä, kun se tyttö vaan huutaa niin vimmatusti. Siinä vaiheessa siis kun poliisi olis paikalla (ja se luultavasti kestää la-su yönä kello 04.00 aika kauan), koko tilanne on ohi, eikä ne enää voi ketään viedä ikuisiks ajoiks vankilaan, niinkuin mä toivoisin.

Tänään pitäis hieman siivoilla ennen kuin Kipu iskee. Ja tehä opinnäytetyötä. Eli siivoon ja vajoan sänkyyn katsomaan Polar Expressiä. Niin. Pitäis mun mennä näkee Janicaa, mut en taida uskaltaa, ku haluun nyt vaan parantua ja aina jos juon vähänkin ja rällästän jossain, olen seuraavan päivän tosi kipeä ja toivon eutanasiaa.