Prozac Mood Brightener-Wash Your Blues Away

Tulin just leffasta, ei se ollut niin pelottava kuin luulin, mutta ihan tyytyväinen olin, että valittiin päivänäytös, illalla olis joka tapauksessa ollut pikkasen jännittävää mennä kotiin.

Masennuin. Taas. Yleistä näinä päivinä. On niin epäreilua kaikki. Manailin Tomakselle puhelimessa, etten ikinä löydä kivaa työpaikkaa ja ylene elämässä tai missään. Kun on niitä ihmisiä, jotka ei juurikaan tee töitä, ainakaan hyvin, niitä samoja ihmisiä, jotka oli lukiossa röökipaikalla ja tutustui kaikkiin cooleihin ihmisiin ja pääsi cooleihin bileisiin, niitä samoja ihmisiä, jotka ylenee töissä ja nostaa sikaisoo palkkaa vaan sen takia, että ne on pää auki joka paikassa, ne ihmiset on niitä, jotka huomataan. Sitten on niitä, jotka tekee työtä hyvin ja ahkerasti, ei oo tuskin koskaan töistä poissa, vaan mielummin ryömii työpaikalle toinen jalka syvällä haudassa, jotka ei haluu hyppii pomojen silmille, puukottaa työkavereita selkään eikä nuoleskella kieli syvällä siellä jossain ja joita ei huomata silloin, kun puhutaan palkankorotuksesta ja ylennyksistä. Miks huomattaiskaan, kun ei ne jälkimmäiset osaa mennä lyömään nyrkkiä pöytään, ett nyt jumalauta lisää liksaa eli kansan kielellä L.L. Valitettavasti kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja tuun varmaan aina olemaan tavallinen rivityöntekijä, jonka lahjapaketissa lukee joka pikkujoulu joko Pauliina tai Katariina Karoliinan sijasta. Miks mä en osaa ryhdistäytyä????

Tämä ei ollut henkilökohtaisesti osoitettu kenellekään muulle kuin itselleni, joka olen saamaton paskiainen.

np. korn-eaten up inside
(sangen osuvaa)