Jerk.

Olen tehnyt päätöksen. Noin sadannen kerran. Ja heti kun pullautin päätökseni suusta ulos, alkoi ahdistus. Mä oon kyllä sitten niin lahopää. Mut on ihan varmaan vauvana tiputettu lattialle, ja siitä on seurannut jotain traagista. Joku sellainen, ett päätöksissä on kerta kaikkiaan mahdoton pysyä. Olispa mulla vähän enemmän luottoo itseeni. Sitä mä toivonkin ensi vuonna joululahjaks. Tai ei, mä en voi odottaa niin kauan. Toivonkin sitä syntymäpäivälahjaks.

Ja jos joku näkee motivaationi vaeltelemassa jossakin, postittakaa se oitis mulle. Työnteko ei nyt vaan kiinnosta. Olen tänään 5 tunnin ajan haaveillut, kirjoittanut serkulle pitkän emailin elämästä, pommittanut Maria tekstiviesteillä, haaveillut lisää, lyönyt päätä näyttöön, kiroillut, huokaillut ja syönyt. Niin ja nyt manailen tänne. Kaikenlisäksi myöhästyin töistä. Itse oma-aloitteisesti ehdotin, että voin tulla töihin 1,5 h aikaisemmin, kun kolleega on kipeä. Sitten kuitenkin laitoin illalla herätyskellon soimaan 11.00. Siis siihen aikaan, kun pitäisi olla jo töissä. Heräsin vähän ennen yhtätoista Siihen tunteeseen. Siis siihen, että kohta myöhästyn ja rankasti. Huono aamu.

Äh, kai mun pitäis tehä jotain. Haaveilla lisää, ehkä?