Huono?

Se mä olen.
Olen huono hoitamaan mun raha-asioita, kaikki muut menee laskujen edelle...kuten vaatteet ja hauskanpito. Sitte tuskailen maksumuistutusten kanssa ja kiroilen, kun olen varaton, koska taas ostin uudetkengätpaidanhousutsukatmitkälie ja kävin ulkona syömässä ja join ja nauroin.

Se mä olen.
Olen huono opiskelija. Koko opiskeluaika menee siihen, että haaveilen tekeväni niin ja niin paljon opinnäytetyötä siinä ja siinä ajassa enkä sitten kuitenkaan tee mitään, koska ulkona paistaa aurinko ja joku kiva kaveri soittaa ja pyytää johonkin ja jos ei soita, soitan itse.

Se mä olen.
Etenkin olen huono tyttöystävä. Mussa pitäis olla jokin varoitus, jossa lukisi, että älä seurustele tämän neidin kanssa, siitä ei seuraa muuta kuin ongelmia. Ystävä muuttaa poikaystävänsä kanssa asumaan yhteen, mä rupeen hyperventiloimaan pelkästä ajatuksesta, että mun pitäis tehdä niin. Been there done that didn't like it at all. Hyperventilaatio alkaa myös, jos ja kun en saa mennä ja tulla niin kuin haluan tai jos mulle edes soittaa ja kysyy, missä menen ja koska tulen ja miksen ilmoittanut mitään. Eikä muhun saa edes koskea, jos en itse koske ensin. Enkä takuulla halua tehdä ruokaa, tiskata, käydä kaupassa tai hieroa selkää, kun haluan vaan, että mulle tehdään niin. Jaksan olla kiva tyttöystävä ehkä yhtenä päivänä viikossa ja silloinkaan en ole kovin kiva, vain vähemmän ärsyttävämpi.

Se mä olen.
Olen myös huono ystävä. Pidän yhteyttä vain silloin tällöin ja unohdan syntymäpäivät, mutta jos mun syntymäpäivät unohtaa, olen vuosisadan kaltoimmin kohdeltu ihminen. Toisinaan halveksin joitakin ihmisiä, vaikka oikeasti ne kaikki on mua parempia, ainakin sillä hetkellä. Ehkä juuri siksi halveksinkin. Haluan sitä paitsi huomiota, mutten itse anna sitä tarpeeksi muille.

Se mä olen.
Olen huono työntekijä Makuunissa. Vuokraan ilmaiseksi leffoja kaikille, joista pidän ja vähän myös niillekin, joista en pidä. Kaikista paras työpäivä on sellainen, jonka aikana ei tapahdu mitään ja saan vaan istuskella ja katsella leffoja ja syödä ja rupatella ja kikatella. Mitäs maksavat niin säälittävää tuntipalkkaa.

Se mä olen.
Olen huono tytär. Kiukuttelen, jos en saa, mitä haluan, niin kauan, että saan mitä haluan. Olen aina rahaton. En ikinä kuuntele järkipuheita, vaan teen juuri päinvastoin. Eikä puhettakaan, että musta sais lastenlapsille äidin vielä vähään aikaan.

Kerrassaan loistoyksilö siis?