Mä en ikinä muista kirjottaa tänne. Mut nyt muistan.
Kiukuttaa. Ylihuomenna mun kivat 3 kk päättyy ja nyt vasta on silleen, ett vittu ois pitäny tehä vielä vaikka mitä. Ois pitäny olla rinteessä enemmän, ois pitäny ratsastaa enemmän, ois pitäny käydä ulkona enemmän, ois pitäny olla enemmän. Ens viikolla alkaa taas kaikki horror-jutut, niinku koulu. Mullon satatuhatta tehtävää tekemättä varmaan. Sitte pitäis makuunissaki viihtyä, ett sais talouden taas balanssii ees jotenki. Mut ku...täällon saanu touhuta kaikkee kivaa ulkona elukoitten kanssa, nii yhtäkkii pitäski taas tiskata karkkipurkkeja, ja kysyy asiakkailta, ett onks clubikorttii tai henkkareita har du clubkort eller id. Plääh.
Vaikkon mulla jo ikävä kaikkia mun ihmisiä ja mun Sepe-koiraa (mä näin unta, ett se oli ihan vanha, harmaa ja lihava) ja Veni-heppaa (tai no se on niin pimee verrattuna noihin mun issikoihin, etten tiä, kuinka paljon mä sitä oikeestaan kaipaan...).
Ois niin lystiä voittaa lotossa. Mun piti ostaa kivoja huonekaluja, ku muutan sadannen kerran mun elämässä, mutt sitten sain TUHANNEN EURON eestä laskuja, niin ei oikeen toi blingblingbling riitä. Oli pakko ottaa lisää opintolainaa, ett saan kaikki laskut maksettua, ahdistavaa. Sain niin kauheen ahdistuksen yks päivä, ett istuin pimeessä vessan lattialla ja vollotin varmaan sata vuotta. Vessassa siks, ett ku asutaan tomaksen kaa sellases mökis, misson vaan huone ja vessa niin oli vaan pakko mennä johonki, missei oo ketään.
Tomas tutustu eilen joihinki lautailijapoikiin ja ne asuu aina täällä tai sitte jossai alpeilla talvet ja laskee, ois aika kivaa. Mutt mä en varmaan valmistu ku vasta joskus komekymppisenä ja sitte ois jo kai aika ruveta pukkaa lapsia ja kaikkee, ni ei sitte enää voi ruveta hiihtopummiks varmaankaan. Ai tässäkö tää oliki, tää mun "vapaa" nuori elämä? Pian oonjo nelkyt (neljäntoista vuoden päästä) ja voi ahdistusahdistusahdistus.
No joo, neiti positiiivisuuden on ihan selvästi aika kuitata tähän.